Huoneentauluista

Muutama vuosi sitten pidin kuva-arvoituksen, jonka takaa paljastui isotätini 1920-luvulla tekemä huoneentaulu.

Ilmeisesti noiden postausten perusteella sain yhteydenoton taiteilija Mirka Hokkaselta. Hänellä on meneillään mielenkiintoinen huoneentauluprojekti, josta enemmän tietoa täällä.

Käykää ihmeessä vastaamassa kyselyyn, jos omistatte huoneentauluja tai jos olette nähneet niitä jossain tai jos niihin liittyy omakohtaisia muistoja tai jos muuten vaan olette kiinnostuneita. Minäkin kävin :)

Jottei sormet paleltuis

Solveig Hisdalin iki-ihanassa kirjassa Kuviot silmukoiksi - nostalgisia neuleita on semmoinen neulottu muhvi, johon oli jälkikäteen virkattu erisävyisiä röyhelörivejä. Tuumin aikanaan, jotta onpas mainio tapa uppottaa pienet lankanöttöset kuleksimasta kaapin kätköistä ja tekaisin samalla tyylillä moniaita rannekkeita. No, tässä tapauksessa kävi sitten niin, että pienten lankanöttösten sijaan kaapin kätköihin jäi kuleksimaan hieman suurempia rannekkeita. Olihan ne kivan näköisiä, mutta ei niille oikein käyttöä ollut ja muutamat olivat vähän liian tiukkojakin. Aina silloin tällöin mietiskelin, jotta mitä niille tekisi, kunnes viime syksynä päätin kokeilla josko ne toimisivat lapasten tai sormikkaiden ranteina. Niinpä ostin kolmillle rannekkeille langat ja aloitin hommat vaaleimmasta päästä.

Sain ekan sormikkaan peukaloa vaille valmiiksi joskus marraskuussa ja sitten se jäi jouluneuleruuhkan jalkoihin. Viime viikolla ajattelin, jotta nyt täytyy tehdä se toinenkin valmiiksi ennekuin syvennyn niihin herkkulankoihin. No, sieltähän se toinen ranneke löytyi ja eikun neulomaan. Kun aloin vertaamaan peukalon paikkaa huomasin, että hitto soikoon rennekkeet eivät olleetkaan samanväriset. Äääh! No eihän siinä hirmuinen homma ois ollut purkaa, mutta neuloinpahan vaan menemään. Ajattelin, jotta jospa sitä ranteiden värieroa ei huomais, mutta kyllä sen huomaa.

Kävin sitten ostamassa toisen kerän vaaleaa Woolia ja neuloin toisetkin sormikkaat, kun kerta olivat niin kovin tuloillaan. Mutta ei ollut vieläkään hyvä. Rannekkeet olivat mielestäni liian pitkät. Ainakin minun käsillä ne oli vähän hankala vetää käteen, kun olivat peijakkaat niin tiukatkin, siis ne rannekkeet. Mutta kun oli alettu ähräämään (luulin että tämä olisi ollut nopsa neuletyö), niin ährättiin sitten oikein kunnolla. Lyhensin molemmat rannekkeet ja virkkasin noihin lyhempiin tuollaisen nirkkoreunan ja toisiin ihan tavallisen huolittelun. 

Ja kyllähän nämä ihan sormikkailta näyttävät, oikeastaan aika kivatkin. Muttamutta, valkoinen on aika arka väri käsineisiin. Woolihan on konepestävää ja taitaa olla sekin lanka, jolla ranneosa on neulottu, mutta noista raitavirkkauksista en tiedä. No, minullahan on nyt neljä ylimääräistä lyhyttä ranteenpätkää, joten eikun koepesuun jossain vaiheessa. Voi nimittäin olla, että nämä menevät ehkä lahjavakkaan ja silloin täytyy kyllä osata sanoa kuinka ne pestään.

Malli perussormikkaat rannekkeihin, joissa on virkatut raidat
Lanka Novita Wool käsiosassa, ranteissa mitäsunsattuu
Menekki n. 6o g (kämmenosaan 50 g)
Koko sopiva
Puikot 2,5 mm sukkapuikot

Sieltä kaapin kätköistä löytyi myös keskeneräiset joululahjaksi tarkoitetut Leppävirta lapaset. Neuloin nekin valmiiksi. En tehnyt peukaloita mallin mukaan vaan uskaltauduin muokkaan perinneneuletta, hui sentään :) 

Malli Leppävirta lapaset Kotiliesi, nro 24, 1927
Lanka Novita Nalle
Menekki n. 7o g 
Koko sopiva
Puikot 2,5 mm sukkapuikot

Langalla on näköjään suuri merkitys lopputulokseen. Hyvät tuli näistäkin muttei läheskään niin hyvät kuin niistä aiemmista, karstalangalla neulotuista lapasista.

Hitaat sukat

Enpä muista, että sukan kutominen olisi ennen tuntunut näin työläältä ja hitaalta kuin nyt. Nämä pistettiin puikoille jo marraskuun lopussa ja nyt vasta valmistuivat. Tosin ehdin siinä välissä neulomaan muutakin, kun nämä eivät kuitenkaan olisi ehtineet pukinkonttiin jonne olivat matkalla. Malttaiskohan näitä säilöä ensi vuoden konttiin :)

Malli Pomatomus by Cookie A.
Lanka Novita Tico Tico
Menekki n. 65 g
Koko n. 37
Puikot 2 mm sukkapuikot

Malli oli ihan mielenkiintoinen neulottava, mutta hitaaksi sen tekivät ohuet puikot ja lanka sekä tiukka käsiala. Ja se että minä pöljä neuloin sukan pohjan oikeat silmukat kiertäen. No ehkä sukista tuli silläviisiin kestävämmät, mutta voi kun olikin hidasta. Tein alunperin kärkeen nauhakavennuksen, mutta se näytti kummasti toispuoleiselta, vaikka varmasti oli kohdillaan eli keskellä sukkaa. Olisko ne kierretyt silmukat tehneet sen kiertovaikutuksen? No, tein sitten varmuuden vuoksi tavalliset sädekavennukset kärkiin. Lilluttelin valmiita sukkia huuhteluainevedessä ja se kyllä poisti kieroilut eli ois kai se nauhakavennuskin asettunut aloilleen.

Nämäkin sukat istuu kyllä hyvin jalassa, mutta ehkä kantalapussa saisi olla hieman enemmän pituutta. Näyttää vähän höpsöltä kun tuo terän kavennusosa on niin lyhyt.

Mutta voi olla, etten tee enää toisia Pomatomuksia. Olen kyllä hyvä hermoinen (välillä liiankin), mutta en jaksa nyhjätä sukkien kanssa ikuisuuksia.

Lopuksi jotakin kummallista. Meidän joulukuusi rupesi puskemaan kerkkiä!

Sillä sitä ei ole vielä raskittu heittää ulos. Vähän aikaa kun odotellaan niin saadaan korjata kerkkäsatoa ja tehdä niistä vaikka juomaa. Ihan ovat syötäviä, maistoi juuri :)

Parhaita pastilleja, osa 1

Yritän tänä vuonna olla hieman tunnollisempi näiden Wiikon Wanhojen kanssa. Wiikon Wanhat ovat siis katsaus menneisiin aikoihin ja muistoihin; valokuviin, lehtiin, kirjoihin, käsitöihin, mihin milloinkin. Aloitan tämän vuoden esittelemällä 30-luvun tyylikkäitä Fazerin makeismainoksia ja tässä niistä ensimmäinen:

Näin samantyylisen mainoksen ensimmäisen kerran mainiossa PopuLAARI-blogissa viime keväänä. Kohta sen jälkeen töissä tuli tiedonhakutehtävä, jossa etsimme asiakkaalle tiettyä runoa Kuluttajain-lehdistä (edistysmielisen osuuskauppaväen äänenkannattaja, 1916-1957). Selattavina oli useampi vuosikerta ja sieltähän löytyi vaikka mitä mielenkiintoista mm. nämä tyylikkäät makeismainokset. Fazerin salmiakki on tullut markkinoille 1938, mutta tämä koko vuoden kestänyt mainoskampanja oli muistaakseni  vuoden 1939 lehdissä.

Vuodenvaihteessa

on tapana kerrata menneitä, mutta koska analysointi kehtuuttaa, annan kuvan puhua puolestaan. Kollaasissa kaikki menneen vuoden neulomukset:

Kovin oli sukkavaltaista. Ei valmistunut hailuotolainen viime vuonna, mutta jospa tänä vuonna kumminkin. Toiveissa/suunnitelmissa myös itselle villatakki Virosta ostetuista herkkulangoista sekä ohuenohut pitsihuivi ja toki paljon muutakin, mutta katsotaan nyt mitä tuleman pitää.

Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Huhhuijaa

olipas joulu! Tuli koettua tunteiden koko skaala ja nyt on hieman voipunut olo.

 Mutta kuusi oli kaunis, ruoka hyvää, vieraat odotettuja ja lautapeliseura mainiota.

Aloitin joululahjojen teon hyvissä ajoin, mutta siitä huolimatta yhdet sukat ja yhdet lapaset jäivät kesken. Niin ja yksi onneton koiruus. Mutta laitetaan tähän alkuun parit sukat.

Tico ticosta neulotut Lindsayt päätyivät kuopuksen pakettiin. Nämä, niinkuin ne edellisetkin samalla ohjeella neulotut sukat on hieman muokattu.

Näistä tuli niin kivat, että meinasin neuloa esikoisellekin samanlaiset. 

Mutta sitten yritin olla vähemmän tylsä tyyppi ja valitsin hänelle toisen eli Pomatomus-mallin. Yhdistelmä ohut lanka, ohuet puikot, tiukka käsiala ja kierretyt silmukat saivat aikaan sen, etteivät sukat valmistuneetkaan ajoissa. No ei hätää, laitoinpa niiden sijaan pakettiin Siiri-sukat. Ja vävypojalle neuloin harmaat Herrasmiehen sukat.

Tein myös kolmet tossut pukinkonttiin, mutta niistä en ottanut edes kuvia (kun tulivat niin tylsännäköiset). Tässä talossa on käynyt niin, että kaikki joutonöttöset on aikaa sitten neulottu tossuiksi ja niinpä on havaittavissa lievää materiaalin puutetta. No saahan sitä tietty kaupasta lankaa, mutta nytkin kävi niin, että ostin sitten mahdollisimman paksua lankaa ja ei sellaisesta tule niin kivaa jälkeä kuin useamman langan yhdistelmästä.

Ja sitten se onneton koira. Kirjastoon tuli jokunen aika sitten hauska neulekirja Muotovaliot, neulo oma koira (Sally Muir & Joanna Osborne). Ajattelin ilahduttaa kärsivällistä ja ihanaa ohjaajaani, joka sattumoisin on koiraihminen, neulomalla hänelle kannessa olevan suloisen länsiylämaan terrierin. 

Olisin kaivannut ohjeisiin hieman enemmän selkeyttä, sillä välillä niissä oli aikalailla tulkinnanvaraisuutta (tai sitten olen huono ohjeidenlukija, tunnustan). Mielestäni ompelin vatsakappaleenkin ihan ohjeiden mukaan, mutta koiran takapää ja rinnus näyttävät tosi kummallisilta, päästä puhumattakaan, joka on kuin eri kaliperiä. Koira näyttää länsiylämaan terrierin ja lassien yhdistelmältä :)

Otus oli niin koominen, etten ilennyt antaa sitä lahjaksi. Uutta en ehtisi neuloa, joten tein sitten hätäratkaisun; otin pään pois ja liimasin sen puukeppiin ja kas, siitähän tuli koirapäinen kukkakeppi. Sellofaaniin kääritystä lahjapakkauskuvasta ei aamuhämärissä tullut kovin kummoista.

Lahjan saajaa nauratti kovin (toivottavasti positiivisessa hengessä :). Minulle jäi siis päätön koira ja koska sillä ei tee mitään, päätin neuloa sille suuremman ja paremman pään.

No, tulihan se pää, mutta vieläkin liian pieni eli ei tule muotovaliota, ei tekemälläkään. Ajattelin, että tilanteen voisi vielä pelastaa neulahuovuttamalla villaa koiran ympärille, vaan eipähän tältä kylältä vaaleaa villaa löytynyt ja itsellänikin on vain harmaata ja värillistä. Niinpä tämä silmätön, nenätön hurttayksilö jää odottamaan uutta tulemistaan laatikon kätköihin.

Hyvää Joulua