sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kämmekkäät

Eilispäivä meni mukavasti kansallispukukurssilla. Sain ommeltua hameeseen vyötärökaitaleen ja aloitettua essun alareunaan tulevaa pakotettua reikäommelta. No ajattelin jatkaa reikäommelta nyt sunnuntai aamuna, mutta eihän siitä mitää tule. Essukangas on ohutta, tumman vihreää puuvillaa ja minä en yksinkertaisesti näe tarpeeksi hyvin jotta voisin jatkaa. Lanka pitäisi kiertää kolmen loimilangan ympäri ja kiertäishän sen jos vaan sais jotenkin hahmotettua ne kolme lankaa. Ei auta muu kuin ostaa semmonen suurennuslasivalaisin. Hitsi, että turhauttaa oikein kunnolla. Kun ei kerta reikäompelu onnistu niin postataanpa sitten näistä kämmekkäistä.

Joskus olen tuntenut tarvetta kämmekkäille ja kun näin tämän mielenkiintoisen mallin, niin teinpä sitten sellaiset. Vaan eihän se tekeminen taaskaan mennyt ihan ohjeen mukaan. Ensin olisi pitänyt neuloa kämmenen sisäpuoli ja sitten poimia sen reunalta silmukat, joilla neulotaan poikittain kämmenselkään tuleva kuvio ja lopuksi silmukoida reunat yhteen. Tuumin, jotta miksei kämmekkäitä voisi neuloa kokonaan poikittain.

Loin apulangalle silmukat ja neuloin yhden kerroksen, jonka jälkeen vaihdoin varsinaiseen lankaa. Koska käyttämäni lanka oli ohuempaa kuin ohjeessa, kuviosta tuli sen verran kapea ettei se piettänyt kämmenselkää ja koska en ollut tyytyväinen noin päin oleviin väreihin, päätin purkaa koko työn. Ja näkyyhän tuolla virhekin olevan.


Ohjeessa on 50 silmukkaa, mutta kun vähensin aaltokuvioita, silmukkkaluvuksi tuli 48. Aloitin apulangalla, neuloin pohjavärillä pari kerrosta sileää ja aloitin aaltokuvion.


Kuvion jälkeen neuloin kolme senttiä sileää, ja ennenkuin aloitin peukalokiilan tekemisen lyhennetyin kerroksin, tein peukalon takakappaleen, joka oli kuusi silmukkaa leveä ja puolitoista senttiä pitkä. Kun aloitin peukalokiilan, neuloin alhaalta ylös peukalon kohdalle, otin peukalon takakappaleen silmukkat mukaan ja jätin loput eli kymmenen silmukkaa odottamaan ja kun peukolokiila oli valmis, yhdistin peukalon takareunan etureunaan silmukoimalla. Tämän jälkeen poimin peukalon takaosan reunalta noin kymmenen silmukkaa ja sen jälkeen otin mukaan ne kymmenen silmukkaa jotka jäivät odottamaan peukalokiilan valmistumista. Neuloin joka kerroksen lopussa kaksi silmukkaa yhteen ja liitin siten peukalon takaosan kappaleeseen. Muotoiluun käytin lyhennettyjä kerroksia. Kämmenen sisäosan neuloin sileänä ja lopuksi yhdistin reunat silmukoimalla. No tulipa melkonen sepustus, ottaneeko tuosta edes selvää.


Ruskea lanka on Pirtinkehräämön kampalankaa ja punainen Regian 4-fädig sukkalankaa-Kakkospuolosilla neuloen langanmenekki oli noin 30 grammaa. Lämpöisiltä tuntuvat.

6 kommenttia:

  1. Hienot ja tyylikkäät kämmekkäät! Sopii hyvin huiviisi!

    VastaaPoista
  2. Kauniit. Sait taas minut kerran merkkaamaan ohjeen muistiin.

    VastaaPoista
  3. Ihanuudet. Tykkään, koska ovat mielestäni gootit.

    VastaaPoista
  4. Hurjan hienot, ja sopivat niin hyvin huivin kanssa! Täytyypä tehdä taas muutamat kämmekkäät poikittain neulottuna; tämä oli oiva inspiraation lähde. :)

    VastaaPoista
  5. Näyttä kyllä noi kämmekkäät niin hienoilta, että tuli ihan olo, että mäkin haluun noi !

    VastaaPoista