lauantai 28. tammikuuta 2012

Herkkulankaa(ko)

Kävimme joulukuun alussa tyttöporukalla Tallinassa ja kaiken muun lisäksi ehdimme käydä myös lankaostoksilla Karnaluksessa.


Ajattelin, että nyt kun halvalla saa niin ostanpa villatakkilangaksi jotain herkkua ja semmoiselta vaikutti Austermannin Merino Silk. Langat odottelivat kiltisti komeron nurkassa kunnes olin saanut a) muut neuleet neulottua ja  b) mallin suunniteltua.


Lanka oli olemukseltaan melkein samanlaista kuin TeeTeen Primavera, josta neuloin aikanaan villatakin itselleni. Siittä tuli vähän iso, joten annoin sen äidille, jolle se istui paljon paremmin. Tästä viisastuneena neuloin tällä kertaa ihan mallitilkun ja se kyllä kannatti. 


Aloitin neulomisen ylhäältä Tuulian malliin, mutta hihat tein vasta jälkikäteen You Tubesta löytyneen kaksi osaisen Top-Down Sleeve ohjeen mukaan. Mainio paikka tuo juutuup. Tai oikeastaan neuloin miehustaa jonkun matkaa kainalon alle ja varmistaakseni langan riittävyyden, neuloin hihat tässä vaiheessa valmiiksi. Sain niistä oikein hyvin istuvat eli kyllä käytän tätä tapaa toistekin.


Malli omasta päästä
Lanka Austermann Merino Silk
Menekki n. 530 g
Koko M
Puikot 4 mm (miehusta ja kauluksen keskiosa), 3,5 mm (nappilista ja kauluksen alku), 4,5 mm (kauluksen loppu)

Mallineule on yksinkertaista, oikealla puolen kaikki oikein ja nurjalla yks oikein, yks nurin. Nuissa pitkittäisraidoissa olevat nypykät ovat tarkoituksella littanoita, siis eivät sellaisia terhakoita pallukoita niinkuin yleensä. Ajattelin että sellaiset todennäköisesti litistyisivät selkäpuolella. 

Lanka oli aivan mahdottoman ihanaa neulottavaa. Tuntui että neule edistyi kuin itsestään, tosin siihen vaikutti myös se, että nyt on ollut joutilasta aikaa ja innokasta asennetta. Tässä ylhäältä alas neulomisessa on monta hyvää puolta, esim.se ettei tule ommeltavia saumoja ja se, että neuletta voi sovittaa matkan varrella. Toisaalta huono puoli on se, että loppuvaiheessa koko neule pyörii sylissä. No näillä pakkasilla se oli vain hyvä juttu, mutta


kuinka ollakkaan, tämä herkkulanka näytti nyhjääntymisen merkkejä. En tiedä erottuuko se tuosta yllä olevasta kuvasta (klikkaamalla isommaksi), mutta siellä täällä on havaittavissa sellaista vaaleaa nukkaa ihan niinkuin neuletta olisi vedetty pitkin pölyistä lattiaa. Onko se sitten silkkiä vai kasmiriä joka tunkee pintaan, en tiedä. Hitsi, saahan nähdä kuinka se pidossa pahenee. Ja sekin jää nähtäväksi venähtääkö neule kuinka paljon. No pituudessa se ei haittaisikaan. 

Olin tainnut ladata aika paljon toiveita tämän neuleen suhteen, mutten osaa sanoa olenko sittenkään ihan tyytyväinen lopputulokseen. Siinä mielessä kyllä, että takki on aivan ihanan tuntuinen päällä. Mallista (neule) tuli vähän pliisu ja toisesta mallista on tullut punkero. Totta haastoivat vuosi sitten kun sanoivat, että viidenkympin jälkeen ihminen alkaa lihomaan. Syön ja liikun samanverran kuin ennenkin ja paino vaan nousee ja rinnat kasvaa, plööh. Tarttis kai tehrä jotain, jos ei muuta niin ruveta neulomaan vähemmän tyköistuvia neuleita.

44 kommenttia:

  1. Kaunis neule. Minunkin on tuota Tuulian mallia pitanyt kokeilla. Vähän sama harmi itselläni on tuon rajapyykin ylitettyäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kannattaa kokeilla tuota Tuulian tekniikkaa. Juu, en ois ikinä uskonut että nuo lihomisennustukset käy toteen, mutta vaaka ja vaatteet kertoo toista. Olen pysynyt samankokoisena melkein koko aikuisikäni enkä ole koskaan laihduttanut. Pittääkö sitä näin vanhoilla päivillä alakaa, ääh :)

      Poista
  2. Sulla on hyvä "oma pää" kun suoltaa tuollaisen mallin. Minä olen jo puolivuotta suunnitellut takkia mutta joka päivä on joku tekosyy olla suunnittelematta sitä kunnolla...
    Todella hieno takki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pää, hehheh :)Kiitos kannustuksesta. Pitäis joskus yrittää suunnitella jotain räväkämpää kun tuntuu, että kaikki on vähän samantyylistä. Nyt ei vallankaan oikein irronnut. Mutta toisaalta olen ihan tyytyväinen ja ainakin oli kiva neulekokemus.

      Poista
  3. Voi että, Karnaluksiin olisi päästävä. Ehkä keväällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se kyllä käymisenarvoinen paikka, tosin happi siellä meinasi loppua kun oli niin paljon sakkia :)

      Poista
  4. Kaunis takki ja väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään tuosta väristä vielä jos se ois himpun verran tummempaa. Olipa taas hankala saada kuviin ihan oikea sävy, mutta nuo ulkokuvat ovat lähinnä totuutta.

      Poista
  5. Joidenkin ihmisten päästä tulostuu uskomattomia asioita. Sitten on kyllä ihan kauheeta jos lanka on lopulta epäsiisti. PItäisi tehdä vaan "varmoista" langoista, mutta mistä sitä aina tietää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kai tämä nyt niin uskomaton ole, mutta kiitos kauniista sanoista :) Niinpä, kyllä harmittaa jos tuosta tulee semmonen nukkavieru. Onkohan se vähän niin ettei kallit langat välttämättä olekkaan niitä kaikkein parhaimpia. Tuo vaikutti niin paljon samanlaiselta kuin se TeeTeen Primavera joka on kestänyt käyttöä hyvin, että päättelin tämänkin kestävän. Aika näyttää.

      Poista
  6. Todella kaunis neule! Toivottavasti lanka ei osoittaudu pettymykseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Juu, sitä toivotaan ja enkä kyllä aio jättää takkia koristukseksi vaan otan sen käyttöön. Sittenpähän näkee :)

      Poista
  7. Toivotaan että lanka pysyy siistinä! Äläkä yhtään vähättele malleja, kauniita molemmat! :)

    VastaaPoista
  8. Kaunis takki ja kaunis väri. Minulla on ollut tuota lankaa, sitä oli ihana neuloa, mutta käytössä se ei pitänyt kutiaan, joustavuus hävisi ja neuleet alkoivat retkottaa. Onneksi sinulla ei tuossa takissa ole joustinneuletta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamala. Tuota joustavuuden häviämistä minäkin ounastelin. Oli hyvä verrata silmukkamääriä siihen samantyylisestä langasta neulottuun, siitä kun nääs tuli liian iso minulle, vaikka silmukkamäärät oli muka tarkkaan laskettu. Osasin siis jo aavistella, ettei löysiä kannata jättää yhtään, kun niitä tulee ihan itsestään.

      Poista
  9. Lanka ei ole itselleni tuttu, mutta neulesi on kyllä upeasti onnistunut. Malli on kaunis ja toteutus niin siisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä harmittaa jos lanka osoittautuu sudeksi. Minä kun neulon tavallisesti ihan maatiaislangoista ja sen kerran kun törsää niin käykin näin. Mutta en vaivu epätoivoon vielä. Katsotaan kuin neuleen käy :)

      Poista
  10. Hieno takki siitä tuli! Oletan, että nyhjääntyminen tulee langasta. Neulon kaikki neuleeni ilman saumoja ja ei villale tapahtuu mitään. Elikä ne herkkulangat ovat pemhmeitä, erittäin meriino. Pehmeillä langoilla on nyhjääntymisen ominaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niin varmaan vaikka ihmettelen sitä, ettei Primavera (75% merinovillaa, 25% silkkiä) siis koostumukseltaan melkein samanlainen nyhjääntynyt nuin. Mutta voihan olla, että Merino Silkiin on käytetty lyhyempi kuituisia lankoja.

      Ihailen suunnattomasti sinun neuleitasi ja sieltä sainkin idean toteuttaa nuo hihat noin. En kylläkään tiedä käytätkö sinä samaa tekniikkaa :)

      Poista
    2. Periaatteessa toimin samoin, mutten poimi kaikkeja silmukoita. Kätevämpi tuntuu poimia yksi silmukka kerroksen lopussa. Mutta tämä ei ole tärkeä, riippuu neulojan mausta:). Hyvä tietää Primaverasta, minulla on sitä aika paljon (lahja) ja en ole keksinyt, mitä tekisin sille (yleensä en taita ostaa herkkulankkoja:)).

      Poista
  11. Hyvän näköinen takki. Se on muuten kumma mitä ihmiselle tapahtuu 50 täytettyä. Juuri niin kuin kuvailit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joku sanoi että se johtuu hidastuneesta aineenvaihdunnasta. Voi ollakin.

      Poista
  12. Kaunis ja tyylikäs neuletakki. Ihailen kovasti sinua, kun teet neuleesi omasta päästä. Kovin aikaansaava olet mun silmissäni.

    Mie oon oman sukkaohjeen tekemisen jälkeen suunnitellut, että neuloisin pitkän neuletakin, johon tulisi helmaan samaa kirjoneulekuviota kuin sukissani. Sille asteellepa se on sitten jäänyt. Pitäs tehdä ohuesta sukkalangasta, jotta kuvio ei olisi liian massiivinen. Sepä siinä taitaa vähän taittaa suurinta intoa ;D Tällä hetkellä ei tosin voi kuin haaveilla sellaisen neulomisesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minusta tuo suunnittelu on melkeinpä parasta koko hommassa. Joskus se saattaa kestää puolikin vuotta, hautuu sillain hiljalleen. Siinä on sekin viehätys, että näkee kuin lähelle lopputulosta pääsee. Ohjeiden laatiminenkin on mielenkiintoisen haastavaa, mutta siitä voi tulla myös paineita, kuten tiedämme :) Suurimman osan neuleistani teenkin niin, etten edes suunnittele laativani niistä julkisia ohjeita. Tai voishan sitä vilauttaa miltä nuo muistiinpanot näyttää. Tosin epäilen ettei niistä sais selvää etelän erkkikään :)

      Aijai, voin ihan aavistella kuinka kaunis takistasi tulisi. Jospa sun kädet paranis pian vallankin jos maltat leppuuttaa niitä. Lämmöllä ajattelen sinua :)

      Poista
  13. Kaunis neule, ei yhtään pliisu! Pintaneule on eläväistä ja kaunista, vaikka niin yksinkertaista. Olenko muuten väärässä, jos veikkaan, että juuri nuo napit ostit yhtäaikaa langan kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo on ihan pätevä pintaneule. Kävi sitten niin, että ne ostamani napit olisivat vaatineet vähän napakamman neuleen alustakseen. Mutta eipä hätää, Kuopiossa on onneksi hyvä nappikauppa ja sieltä löytyivät nämä kaikinpuolin sopivat yksilöt. Ja kyllä niille Viron napeillekin käyttöä löytynee :)

      Poista
  14. Karnaluks voisi olla aikas kiva paikka käydä...silkkisekoitteissa se silkki monesti nousee pintaan. Siitä tulee joko koko neuleen peittävää harmaata nöyhtää tai sitten valkoisia palleroita. Ärsyttävää ja tästä systä taidan vähän vältellä silkkisekoitteita, vaikka ne niin ihania ovatkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se mutta ois varmaan hyvä tietää etukäteen mitä suurinpiirtein haluaa tai muuten siellä vierähtää tovi jos toinenkin, vaan haitanneeko tuo :)

      Auts, olisinpa tiennyt tuon silkkisekoitelangoista etukäteen. No vahingosta viisastuu eli kiitos vinkistä. Pitääkin tehdä vuoden päästä postaus tuosta takista. Liekö se silloin jo ihan nöyhtävalkoinen :)

      Poista
  15. Kaunis neule! Vaan tosi harmi, jos langalle käy niin kuin ennustellaan. Minulla ei ole kyllä juuta eikä jaata mielipiteeksi, sen verran vähän on kokemusta silkkisekoitteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) No, mielenkiinnolla odotan kuinka takki kestää kulutusta.

      Poista
  16. Kaunis takki väriä myöten. Kirjotin tähän ensin pitkät pätkät saman langan käyttökokemuksista kunnes hoksasin, että miehän olenkin neulonut Austermannin Alpaca Silk -langasta. Mut silkkisekotteesta on kokemus kuitenkin. Miun takki on kyllä pysyny ihan kuosissa, ihan himppasen on takin hihansuut noyhtääntyneet, mut ei häiritsevästi. Nyppääntymistä ei havaittavissa olleenkaan. En pidä takkia kuitenkaan ihan jokapäiväisessa arkikäytössä, vaan on niikus parempi neule ja koitan varoskella se päällä nyöhjäämistä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja taisi tulla ihan vahingossa oikein trendiväri :) Pitääpä käydä sinun blogissa katsastamassa sitä takkia eli että vaikuttaako esim. väri sen nöyhtääntymisen näkymiseen. Tuo minun takki on aika arkisen oloinen, en tarkoita, että se olis huono asia, mutta toivoisin että se myös kestäisi ihan arkikäyttöä. Aika näyttää.

      Poista
  17. kiitos tuosta youtube videovinkistä, pistin suosikeihin. Oikein nätti takki tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ollos hyvä vaan. Minusta nuo video-ohjeet ovat mainioita.

      Poista