sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Mitä ämmästä irtoaa

Sain Tessiltä M-kirjaimen. Tässä muutamia ajatuksia, joita ämmä kirvoitti mieleen.

Menneet

En tiedä johtuuko iästä vai elämäntilanteesta, että sitä olevien ja tulevien lisäksi miettii ja muistelee menneitä. Ehkä sitä yrittää ymmärtää elämäänsä ja tekemisiään, viimeaikoina oikein kovastikin.

Semmonen möykky minun menneisyydessä on epäonnistunut avioliitto hyvin, hyvin hankalan ihmisen kanssa. Erosta on jo 7 vuotta mutten vieläkään ole osannut antaa itselleni kokonaan anteeksi omaa naiviutta, sinisilmäisyyttä ja hyväuskoisuutta enkä sitä, etten ymmärtänyt lähteä tarpeeksi ajoissa. Meiltä meni maat ja mannut ja elämä piti rakentaa ihan pienistä rippeistä.

Ja lasten taakkaa olen surrut, tosin on heillä yllättävät voimavarat; reippaita, ihania ihmisiä ovat kaikki kolme. Pitäisköhän paikkaansa sanonta: mikä ei tapa, se vahvistaa. Ehkä sitä joskus oppii olemaan armollinen myös itselleen, sillä tehtyähän ei saa tekemättömäksi.

Muksut

Vaikka olin pienenä kova leikkimään nukeilla, en sen kummemmin haaveillut omista lapsista. Tosin murrosikäisenä mietittiin serkkutyttöjen kans kovasti nimivaihtoehtoja mahdollisille lapsille, kaiken varalta. Ivalon hautausmaalla oli kiva kuljeskella ja katsella vanhoja erikoisia nimiä, oli Selinaa, Aslakkia, Jeminaa ja Sammelia jne. No niinhän siinä sitten kävi, että sain kolme lasta ja nuo kaks jälkimmäistä nimeä on nyt kirjoissa ja kansissa.

Riippumatolla sai niin hyvät vauhdit, että nuorimmainen lensi keveimpänä kyydistä.

Pidän muksuista. Minusta pikkuihmisissä on jotain viehättävää, se uteliaisuus, uskallus ja ihmettelemisen ja innostumisen taito on joskus kadehdittavaa. Samaa vois sanoa kyllä koirista ja kissoistakin. Mukavia nekin :)

Maaseutu

Olen asunut kirkonkylissä ja kaupungissa, mutta maaseutukin on aika tuttu. Lapsena kyläilimme joka kesä heinäntekoaikaan isän sukulaisissa täällä savossa. On tullut eräänkin kerran pompittua heinäladossa heinien päällä ja ihan luvan perästä. Että osasi työnteko olla hauskaa, tosin kuumeen tais pukata joka kerta, allergiaa nimittäin.

Tulipa tuota itsekin asuttua maalla kymmenkunta vuotta silloin kun lapset olivat pieniä. Olihan se aikaa, paljon oli hyvääkin. Ehkä sitä joskus osaa muistella niitä aikoja hämmentymättä.

Meillä ei ollut elikoita ja viljaakin viljeltiin vain muutamana vuonna. Oli siinä kyllä jotain ikiaikaista kun seurasi viljan kypsymistä.

On jotenkin surullista, kuinka maaseutu on muuttunut lyhyessä ajassa. Ennen saattoi mummolla ja vaarilla olla navetassa pari kantturaa ja silläkin tultiin toimeen, maanviljelys oli enemmänkin elämäntapa. Nykyään siihen ei ole mahdollisuutta, kun kaiken pitää olla niin tehokasta. Mummot ja vaarit vaan kylille asumaan.

Metsä

Olen viihtynyt pienen ikäni metsässä. Vanhemmat olivat kovia marjastamaan ja pienenä me pyörittiin tietenkin mukana. Kun ei marjastus enää maistunut, touhuttiin jotain muuta. Eväät ainakin maistuivat joka kerta.

Nykyäänkin marjastan tai sienestän muttei se ole läheskään niin tehokasta kuin vanhemmilla oli. Osaan nautiskella myös pelkästä metsässä olosta. Parhaiten viihdyn kuivissa kangasmetsissä, sellaisissa, joita on kainuussa ja lapissa. Ne ovat minun sielunmaisemia. Joskus näen unia, joissa olen metsässä eivätkä ne koskaan ole painajaisia.

Kuvassa on luonnollisesti metsittymään alkanut vanha heinäpelto.

Nämä savolaismetsät ovat erilaisia kuin pohjoisessa, reheviä ja ryteikköisiä, mutta omalla tavallaan viehättäviä. Monet itkut olen itkenyt metsänsiimeksessä ja on siellä iloisella mielellä lauleskeltukin.

Murre

Minua viehättää yksilöllisyys ja oikeanlainen itsevarmuus. Jostakin kuulin, että esim. hollannissa murteella puhuminen ei ole ollenkaan hävettävä asia, vaan se yksinkertaisesti kertoo mistä puhuja on kotoisin. Onkohan meidän kulttuuri vielä niin nuori, että täällä hävetään maalaisia juuria, jotka paljastuvat nimenomaan puhetavasta. Juu, ja nämä stereotypiat; savolaiset ovat tyhmiä jullikoita, pohojalaaset ylpeitä uhoojia, lappilaiset nöyriä ja ovelia. Voihan noissa jotain perää ollakin, mutta kaikenlainen leimaaminen on ikävää. Yksilöitähän tässä ollaan, jokaikinen.

Minulle tutuimpia ovat pohjoisen ja savon murteet, juuristani johtuen. Kumpikin sujuu. Kerran luin jonkun Orvokki Aution kirjan ja olipas outoa kun oli aivan outo murre, yritti arvailla kuinka sitä puhutaan. Savonmurre on muuten aivan kamalaa kirjotettuna, ihan junttia etten sanois.

Asuin 12 ensimmäistä vuottani kainuussa ja minusta sikäläinen murre ei ollut kaunista. Luulin ettei se ollut tarttunut minuun, mutta totuus paljastui kun muutimme Ouluun. Eka koulupäivänä luokkakaverit tulivat uteliaina kysymään että mistä sinä tulet, kun puhut niin oudosti. Höh! Kysymys esitettiin kyllä ihan ystävällisessä hengessä ja pelkästään uteliaisuudesta. Eli niin se vaan tarttuu jos on tarttuakseen. Tosin minun muksuista kukaan ei viännä savvoo vaikka ovatkin täällä kasvaneet ja varmasti altistuneet murteelle.

Melu

En viihdy paikoissa, joissa koko ajan kuuluu jostakin jotakin, vallankin jos se kuuluu kovalla. Voin istua ja neuloa hiljaisuudessa vaikka kuinka kauan (jos ois aikaa) tai ajaa autoa enkä välttämättä kuuntele mitään, sillä hiljaisuus ei ahdista minua. Telkkari tai radio ovat kiinni jos niitä ei kerran katsota tai kuunnella. En kaipaa taustameteliä. Toisaalta sekään ei haittaa jos mökissä on meteliä ja pystyn nukkumaan vaikkei oiskaan hiirenhiljaista.

Musiikki

Musiikkia olen kuunnellut pienen ikäni mutten osaa soittaa mitään instrumenttia. Riitti kun velipoika osasi (hänestä tulikin isona muusikko). Lapsena me kuunneltiin isän lännenlevyjä, joita hän oli tuonut 50-luvulla rapakon takaa. Tämmösen tahtiin taas sheikattiin 11-12 vuotiaana tyttösenä. Olinkohan minä vähän erilainen nuori, kun en koskaan hurahtanut Bay City Rollersseihin tai Abbaan tai mitä niitä nyt olikaan, enkä edes tuntenut tarvetta moiseen käyttäytymiseen. En yleensäkään pidä lokeroimisesta. Musiikimakuni onkin kirjavahko, tosin semmonen hömppäiskelmä ei kiinnosta eikä huutohevi.

Musiikki jotenkin vain kuulu elämääni. Se sitoo muistoja, lohduttaa, ilahduttaa, rentouttaa, luo yhteenkuuluvuutta, tanssituttaa, laulatuttaa jne. Esimerkiksi tämä Miksi on ollut ajankohtainen viime aikoina, puhuttelevat sanat.

Matot

Pidän yksinkertaisista arkisista asioista. Matot ja vallankin räsymatot ovat sydäntä lähellä. Ne ovat niin kotoisia, tarpeellisia, mutkattomia ja ekologisiakin. Niissä voi olla arjen estetiikkaa parhaimmillaan:

Tosin tämä ei ole aivan tavallinen räsymatto, vaan paikallisen tekstiilitaiteilija Maija Kansasen tuotantoa noin 1930-40 luvulta.

Vielähän tuota ois muutama m-sana; melankolia, matkat, minuus, miehet, museot jne mutta annetaan nyt olla. Nostanpa hattua, jos joku tänne asti jaksoi raahautua.

Tämä on vähän huono paikka mainostaa (uupuneita lukijoita, onko niitä edes enää), mutta täällä kannattais käydä ihailemassa meidän kaunista kylää.

22 kommenttia:

  1. Kyllä tänne saakka jaksoin, kävin jopa kuvia katselemassa :) Kivoja tarinointeja m-sanoista!

    VastaaPoista
  2. Ihania juttuja M-kirjaimesta. Monesta asiasta olen samaa mieltä!

    VastaaPoista
  3. Muistoja, muistoja, osin yhteisiä. Huomaa, että yhteiset on suvun juuret, tunteetkin niin monelta osaa samat. Herkkyyttä ei tarvitse hukata mutta meille kummallekin olisi sen pikkuruisen EI-sanan opiskelu paikallaan. Ainakin silloin, kun kynnysmaton virkaa tarjotaan.
    Lämpimästi sinua ajattelee Tätsy, vihdoinkin ITTE

    VastaaPoista
  4. Kiitos kivoista jutuista.
    Ja erityiskiitos linkistä, kävin siellä muistelemassa. Sitä siltaa olen aina kammonnut, minulla kun on korkeanpaikan kammo. :)
    Nykyään ei tule kylälläkään käytyä kun kyläpaikka on Oravikoskella.

    VastaaPoista
  5. Maria: Sinähän sinnikäs olet :) Kiitos vaan kun jaksoit.

    Jaana: Minäkin löysin sinun jutuista hyvin läheisiä asioita :)

    Aila: Niinpä, mutta sinnikkäitä kyllä ollaan, ehkä turhankin. Ei muuta kuin Ei-sanaa opettelemaan :)Ja rutistus ynnä hali.

    Silmukatti: Ollos hyvä ja kiitos kun jaksoit lukea.

    No eikös olekkin turvallista kurkistella sillalta noin kuvien välityksellä. Ei ole tippumisen vaaraa :)

    VastaaPoista
  6. Minäkin jaksoin! Ja kävin kauniin kyläsi kuviakin katselemassa. :) Yhteisiä paikkojakin meillä on: Kainuu ja Oulu. Edellisestä on mieheni kotoisin ja siellä on mökkimme ja jälkimmäisestä olen minä kotoisin.

    VastaaPoista
  7. Voi, miten ihania juttuja kirjoittelit M-kirjaimella :)

    Suo itsellesi pieni pala armeliaisuutta. Ei tehty tekemättömäksi muutu, eikä täydellistä ihmistä ole olemassakaan. Ihminen tekee valintansa parhaan taitonsa mukaan kulloisellakin hetkellä. Jälkikäteen katsottuna on aina helppo jossitella, kun näkee asiat toisessa valossa. Kaikilla meillä on omat haavamme.

    Olen itse syntynyt 70-luvun lopussa ja olen saanut nähdä vielä maaseudun kukoistusta - ainakin kotikyläni kohdalla. Nykyään kyseinen kylä tekee lähinnä kuolemaa. Ei löydy kuin parista paikasta enää lypsäviä, heinäpeltoja ei juurikaan ole jne. Kaikki on nykyään niin teho sitä ja teho tätä, että ei enää kannata. Surullista.

    VastaaPoista
  8. Voi miten ihania M-juttuja sinulla. Monessa kohtaa olisi voinut olla omaa kirjoitustani.
    Niin melankolinen kirjoituksesi ja kauniita kuvia antamasi linkin takana.
    Älä sure menneitä, katso tulevaan. Ehkä iloisesti?

    VastaaPoista
  9. Hyvin kirjoitettu! Minunkin menneisyydessäni on jotain samanlaista. Kiitos tuosta Leppävirta-linkistä, Lepiksellä tuli asuttua 70-luvun puolivälissä kolmisen vuotta, LYKin penkkejä kuluttaen!

    VastaaPoista
  10. Nämät kirjain jutut ovat olleet todella mukavia juttuja lukea. Monessa, niinkuin sinunkin, on ollut hyvinkin henkilökohtaisia juttuja, jotka saavat miettimään oman elämän erinäisiä mutkia ja suoran pätkiä.

    Heitähän mullekin kirjain niin katsotaan saanko jotain aikaiseksi.

    VastaaPoista
  11. Murtheesta ei kannata kyllä ikinä luopua! Molen vain saanu aina kehuja ko olen hoota laittanu joka paikhaan. ;o)

    VastaaPoista
  12. Matleena: No voi sentään, onpas kiva :) Meilläkin oli aikanaan mökki kainuussa mutta se myytiin kun muutettiin Ouluun. Harmi. Siellä on niin kaunista.

    Tess: Kiitos kauniista sanoista ja kiitos kirjaimesta :)

    Niin, ei sitä saa liian ankara olla itseään kohtaan. Oli meillä hyviäkin aikoja, mutta koska se päättyi niin katkerasti, niin on jotenkin niinkuin muistoilta ois pudonnut pohja pois. Sen tunteen kun osais jalostaa ymmärrettävään muotoon. Huhuh, mikä purkaus.

    Samaa mielä maaseudusta. On se surullista kun talot autioituu ja pellot metsittyy. Kohta käy perinteiset maalaismaisemat vähiin.

    Kesänlapsi: Myös sinulle lämmin kiitos lohtusanoista. Vaikkei tuon kirjoituksen perusteella voisi uskoa, niin osaan olla positiivinenkin. Ei kai tässä muuten olis selvittykään. Mutta surullinen pohjavire on jossain syvällä. Uskon silti että aurinkokin vielä paistaa joskus :)

    Mennahuu: No kappas, täällähän on asunut vaikka ketä :) Kerkesitkös sinä käydä Virinlinnalla vai joko se oli palanut?

    Soile: Vähän ujostutti puhua asioista asioiden nimillä, mutta kun tämä meidän yhteisö on niin lämminhenkinen ja mukava, niin ei se haittaa jos tunnetaan toisemma vähän paremmin. Minustakin on ollut todella kiva lukea toisten kirjainjuttuja.

    Liekköhän jo kaikki kirjaimet käytetty. No, minäpä kuiten puksautan sinua P-kirjaimella ja jään odottamaan pakinoitasi :)

    Ja jos joku muukin haluaa kirjaimia niin saa pyytää.

    Heidi: Emmepä luvukhan :)

    VastaaPoista
  13. Virinlinna oli vielä pystyssä, mutta olin vielä niin pikkutyttö etten tansseihin päässyt.

    VastaaPoista
  14. Veti todella sanattomaksi, upea kirjoitus. Samaistun niin moneen, myös lapsiesi tarinaan tietyssä mielessä. Ja tietenkin sinuun :)

    Murre on kinkkinen asia. Jouduin muuttamaan puhetapaani kovasti Tampereelle muutettuani koska ihmiset eivät yksinkertaisesti ymmärtäneet mitä puhuin! Se oli kamalaa, monesti sain hitaita katseita ja päännyökyttelyä kun minua ei ymmärretty. Hassua :)

    Halaus sinulle, kirjoitus lämmitti kovasti iltaani.

    VastaaPoista
  15. Jatta: Kiitos kauniista sanoista ja halirutistus :)

    Eikös se ole vähän niin, että mm. murre/tapa puhua on oleellinen osa identiteettiä ja onhan se aika surullista jos joutuu luopumaan siitä. Mutta eikö vain olekkin ihanaa kun saa läheistensä kanssa puhua omaa kieltään ja tulee ymmärretyksi pienestäkin eleestä :)

    VastaaPoista
  16. Sinun (ja muidenkin) kirjoittamat kirjaintarinat ovat iskeneet lujaa tähänkin lukijaan. Pitkään sinunkin blogiasi seuranneena tällaiset kirjoitukset tekevät blogista vielä paljon läheisemmän ja ainutlaatuisemman. Esiin ei astu vain kasvotonta sukankudinta teknisine tietoineen, vaan aito ihminen iloineen ja murheineen kirjoittamassa.

    Minäkin voisin mieluusti kirjaimen ottaa, josko uskaltaisin jotain itsestäni paljastaa.

    VastaaPoista
  17. (Mitäköhän aikaa bloggerin kello muuten käy. Mielestäni on 3.12. ja kello vasta 8.32 eikä suinkaan puoli yhtätoista illalla) :)

    VastaaPoista
  18. Ämmäsi voisivat olla minun ! Jaksoin loppuun, ihana kirjoitus, mutta palaan linkkejä tutkimaan...

    VastaaPoista
  19. Verona: Minustakin on kiva lukea toisten kirjainkertomuksia, on kuin kävisi kylässä ja tutustuisi vähän paremmin :)Minä tosin innostuin jaarittelemaan vähän turhan monisanaisesti, mutta eihän sitä ole pakko kaikkea lukea. Pääsi vähän ryöpsähtämään :)

    Sinulle ropsautan R-kirjaimen eli ryhdyppäs raapustelemaan jahka kerkiät :)

    Sari: Voi meitä/meidän ämmiä :) Kiitos käynnistä, tullos ajan kans uudelleen.

    VastaaPoista
  20. Kiitos koskettavista ämmä-tarinoista. Näitä kirjainjuttuja on ollut niin mielenkiintoista lukea. Verano kommentoi osuvasti, on ollut ilo tutustua ihmiseen hienojen käsitöiden takana. Heitäpä miulle kirjain niin katotaan mitä uskallan paljastaa itsestäni.

    VastaaPoista
  21. Christina: Tämä sähköinen kanssakäyminen/yhteisöllisyys on aika jännää. Toisesta voi luoda mielikuvan, joka ei välttämättä pidäkkään paikkaansa, varsinkin kun esitellään vain kättentöitä. Toki nekin kertovat paljon tekijöistään. Mutta ei paha jos saakin vähän "lihaa luiden päälle" eli jäänpä odottamaan sinunkin kirjaintarinoita ännällä, kiitos :)

    VastaaPoista
  22. Hei, kiitos kehuista! Yllätyin kovasti, lämmitit mieltäni!

    vakioasiakas .k

    VastaaPoista