Puolukanpunainen villatakki

Jo pitemmän aikaa on haaveissa ollut punainen, yksinkertainen, lyhyehkö perusvillatakki. Jokunen aika sitten silmiin sattui Pirtin kehräämön lankatarjous ja kun tarjolla oli punaista lankaa, niin siitähän se sitten lähti. Neuloin oikein mallitilkun ja kokeilin eri pintaneuleita, sillä vaikka yksikertaista halusinkin niin en nyt sentään pelkkää sileää neuletta. Ja menihän siinä aikansa kun jahkailin ja jahkailin jotta mikä kelpais. Tarkoitus oli neuloa koko takki pintaneuleena, mutta kun en osannut ratkaista yhtä ongelmaa, niin yhdistin sitten kandenlaista pintaa.

Neule on neulottu ylhäältä alas ja tällä kertaa mallasin silmukkamääriä ja mittoja Tuulia Salmelan mainioon Neulo saumattomasti ylhäältä alas -kirjaan. Hihoja en kuitenkaan tehnyt Tuulian malliin, sillä minulla on vieläkin mielessä ensimmäinen kerta, jolloin tuolla tekniikalla neulotut hihan menivät jokseenkin mönkään. Miehustan neulomisen jälkeen poimin hihaan tulevat silmukat pyöriöstä sitä mukaa kun hiha eteni.

 Pintaneuleen mallineule on hyvin yksinkertainen:

Se mikä aiheutti ongelman pintaneulen kans olivat lyhennetyt kerrokset eli rintalaskokset, joiden avulla sain neuleesta istuvamman (kun on tuota rintamusta). Lyhennetyt kerrokset olisivat aiheuttaneet joko just rintojen kohdalle tai sitten selkäosaan epäsymmetriaa kuvion suhteen. En sitten tiedä olisiko ongelma ollut vältettävissä jos esim. "sivusaumojen" kohdalla olisi ollut selkeä raja jolloin kuvion ei olisi tarvinnutkaan jatkua symmetrisenä etu- ja takakappaleissa. No tulipas sekavasti selitettyä. Ratkaisin ongelman siten, että tein kyllä rintalaskokset lyhennetyin kerroksi, mutta neuloin pintaneuletta vain yläosaan ja hihoihin, alosan tein neljä oikein, kaksi nurin neuleena samoin kuin hihansuut, kauluksen kääntövaroineen sekä nappilistat.

Kuopion Napista ja nauhasta löytyi just passelit napit, jotka muka aiemmista kokemuksista viisastuneena ostin ennekuin edes aloitin neuletta. Vaan eipä se mennyt nytkään ihan nappiin, sillä napinläpiä tuli enemmän kuin minulla oli nappeja. Tänään käytiin muutenkin Kuopiossa joten eikun nappikauppaan ja jihuu, vielä löytyi just näitä yksilöitä.

Takki on neulottu Pirtin kehräämön kampalangasta 90 tex 3, jota kului 350 grammaa, puikkokoko oli 2,5 mm ja nappeja takiin meni kymmenen kappaletta. Reunat on päätelty islantilaisittain.

Olenko tyytyväinen lopputulokseen? Olen kyllä. Saattaa näyttää, että takki on lyhenläntä, mutta tällä kertaa se ei ollut vahinko vaan ihan tarkoitus, sillä ajattelin käyttää tätä myös hameiden ja mekkojen kanssa. Sunnuntain kuvausreissulla oli tosin sen verran vilpoista, että ei ois tarjennu ilman housuja ja kalsareita, joten siksi ei hamekuvia :)

Tässä nyt sitten odotellaan kesäkelejä, siis lämpöisiä sellaisia, jotta vois hamosenkin kans mallata takkia, tosin ei se yhtään riitele housujenkaan kanssa :)

Suloista suvea toivon ja toivottelen kaikille meille :)

Vähän isompi vauvaviltti

Reilu vuosi sitten neuloin tulevalle lapsenlapselle pienen villapeiton ja jo silloin ajattelin toteuttaa saman mallin vähän isompana. No nyt sen siten tein. Tulipahan samalla testattua tuo kirjoittamani Lenni-vauvaviltti ohje ja huomattua, että siellähän oli virhe, vaan eipä ole enää kun korjasin sen. Toivottavasti en ole aiheuttanut kenellekkään harmaita hiuksia, sillä mikään ei ärsytä niin kuin virheelliset neuleohjeet.

Neuloin viispuolosen puikolla Pirtin kehräämön silkkivillaa. Viltissä on kuusi mallikertaa eli silmukoita 125 ja kooksi tuli noin 90 x 110 cm kun lankaa oli 300 g. Yksikin kerä olisi tehnyt viltistä vähän paremman kokoisen. Ehkäpä vielä jatkan vilttiä, mutta vähän mietityttää saako enää just samanlaista, siis että onko eri kehräyserien langoissa miten paljon eroa. No laitoin Pirtille Kehräämölle kyselyn ja jos ei muuta niin lähden viltin kanssa sinne ostoksille :)

Jos neuloisin vielä joskus tällaisen viltin, niin ehkä tekisin reunaosuuksista hiukan leveämmät.

Vihdoinkin valmista

Tänä talvena jäi neulomukset yllättäen aika vähiin. Ei ole ollut puute innosta eikä langastakaan, vaan syy on kansalaisopiston kansallispukupiirin. Vanhan puvun entraaminen imaisi niin mukaansa, ettei oikein muuta malttanut tehdäkkään.

Todennäköisesti 30-luvulta peräisin olevan puvun ensimmäinen omistaja oli opettaja Annaliisa Hakosalo, joka teki elämäntyönsä pohjoisessa. Äitini sai puvun häneltä eli opettajaltaan joskus 50-luvun alkupuolella. Kun puku alkoi kiristämään äitiä muutama vuosi sitten, oli  minun vuoro saada se omakseni. Kuvakollaasissa pukumuistoja 80-luvulta ja pari otosta ennekuin aloitin uudistamisen.

Irrotin liivin ja hameen toisistaan, jotta puvun pukeminen olisi helpompaa. Korjasin hameessa olleen repeämän, mutta ei siitä kovin siistiä tullut. No onneksi juuri tuo kohta jää essun alle piiloon. Tein helmakäänteen pellavakankaasta, jotta sain hyödynnettyä kankaan koko pituuden. Vyötärölle ompelin vyötärökaitaleen ja napit ja kohta saan ommella lisänappeja, sillä vyötärössä on väljyyttä. Onko ihme tapahtunut, olenko muka laihtunut? No se vain sopii, ihan mielelläni ompelen kiristysnappeja :)

Liivistä ei tarvinnut korjata kuin nyörinreiät. Vyötärökaitaletta varten ostamani kangaspala on sen verran suuri, että siitä saisi uuden liivin ja ehkä jossain vaiheessa teeenkin sen, tämä nykyinen kun on todella tyköistuva. Vanha silkkinen essu oli aivan liian lyhyt, joten tein uuden puuvillakankaasta. Helman pakotettu reikäommel kirvoitti ensimmäiset tuskanhiet ja ilman suurennuslasilamppua se olisi jäänyt tekemättä. Vaikka on noin vaatimaton essu, niin kyllä sen tekemiseen sai aikaa kulumaan. Vaan tulipahan tuo valmiiksi.

Huiville ei tarvinnut tehdä muuta kuin huollitella reunat ja ennen sitä purkaa vastakkaisilta reunoilta hapsujen ulkoreunoille jätetyt loimilangat. No saikohan tuosta nyt selvää. No huivista tuli kuiten hyvä, vaikka se onkin aika ohut.

Puseron tekemisestäkään ei voi puhua ilman tuskanhikeä. Melkein työläintä oli pujotella kiristyslankoja neljän langan yli ja kuuden ali. Oli mennä silimät sikkaralle. Kirjonta sen sijaan oli oikein mukavaa kun ensin keksin miten kuvio eteni jouhevasti.

Paljon tuli opittua uutta ja vaikkei lopputulos nyt ihan mestariluokkaa ole, niin olen kyllä oikein tyytyväinen.

Kuvaaja Linssi sanoi, että pitää ottaa virallisemmat ja "hienommat " kuvat jossain vaiheessa puvusta, mutta nämä kyllä kelpaa minulle. Oiskohan hänellä mielessä kesä ja rantakoivut :)

Ja lopuksi vielä talvi-iltana kuvattu videonpätkä eli näin syntyi kauluksen etupistokirjonta.

Nyt on suurennuslasilamppu pakattu odottamaan ensi syksyä ja tykkimyssyn tekoa ja ehkä seuraavana talvena pitsinnypläystä eli homma jatkuu.

Pikkutikkuri

Tytär toivoili lapselleen yksivuotislahjaksi Hailuotolaista tikkuripaitaa ja arvaatte varmaan, että mummo oli enemmän kuin halukas toteuttamaan toiveen. Syttärit on vasta kolmen viikon päästä, mutten malttanut odottaa sinne asti lahjan antamista.

 Sain strategiset mitat pojalle sopivasta puserosta ja sen pohjalta lähdin sumplimaan silmukkamääriä, taisinpa tehdä oikein mallitilkunkin. Lankana oli Gjestalin Baby ull, menekki noin 150 g, resorit on neulottu kakspuolosilla ja muu osa kolmosilla, jolloin tiheydeksi tuli 28 s. 10 cm. Tein omalle pojalle muutama vuosi sitten luotolaisen ja samaa ohjetta sovelsin tähänkin eli Sydämen lämmittäjä ja tikkuripaita -kirjaa tarvittiin jälleen.

Neuloin puseron alhaalta ylös. Loin 168 silmukkaa ja kaksi oikein, kaksi nurin resorin jälkeen lisäsin kaksi silmukkaa (170), joilla jatkoin 4 o, 1 n mallineuletta pyörönä kainaloihin asti. Kainaloiden jälkeen neuloin taka- ja etuosan mukaillen ison puseron ohjetta, tosin jätin selkälevennyksen tekemättä. Olkapäille tuli 28 pääteltävää silmukkaa, joiden jälkeen virkkasin muutaman kerroksen kiinteitä ketjusilmukoita ja kauluksen neulomisen jälkeen (78 s) tein toiselle puolen nappilistaan neljä renksua. Hihan aukoista poimin 38 + 38 silmukkaa, joilla neuloin mallineuletta ja tein kavennuksia sisäsauman molemmin puolin jättäen neljä kerrosta väliin. Kokeilin kyllä tehdä kavennuksen kuten aikuisten paidassa, mutta se ei oikein onnistunut, siis siksi tuo tasainen kaventelu. Ranneresoreissa oli 48 silmukkaa ja ne päättelin islantilaisella joustavalla päättelyllä, jonka bongasin Helenan blogista.

Kylläpä vähän jänskätti, josko mitoitus olisi yhtään kohdillaan, mutta niinpä vain oli. Lapsenlapsi on sutjakka pieni mies ja paita istui kuin hansikas :)

Ennen pääsiäisvierailun loppua pidettiin pieni kuvaussessio takapihalla

 ja voi miten olikin suloiset mallit, lapsenlapsi enonsa kanssa :)

Ja siinä pienimies on äidin apurina pakkaamassa tavaroita kotimatkaa varteen ja arvatkaapa onko mummolla taas ikävä, huoh.

Lintumaisia sukkia taas

Nyt on jääny neulomiset vähemmälle, kun olen ahkeroinut niska vääränä kansallispuvun kimpussa. Ei oikein tohdi, tahi jaksa syventyä mihinkään suurempaan neuleeseen. No pienen luotolaisen sain tikuteltua, mutta siitä hieman myöhemmin. Nyt esiin astuvat vaihteeksi yhdet sukat. Oisko nämä nyt vaikka Kiirunat.

Nyt on jotenkin jäänyt päälle tämä yhen sorttinen malli. Tällä kertaa jalkapöydän raidat on neulottu hirtetyillä nurjilla silmukoilla, kaks kerrosta per raita. Samaisia silmukoita käytetään vikkelisukkien kuvioinnissa ja niillä saa aikaan kivaa pintaa.

Neuloin sukat 2,25 mm hiilikuitupuikoilla. Puikot olivat kyllä kevyet ja mukavat käsissä, mutta neuloessa sai olla tarkkana että puikko koukkasi koko langan eikä vain osaa siitä. En sitten tiedä olisiko tätä vaivaa ollut jos lanka olisi ollut ohuempaa kuin tämä Austermann Step. Vaaleata lankaa oli helppo neuloa tummilla puikoilla, mutta kuinkahan lie tumman langan kanssa. Olen tottunut neulomaan sukkia niin, että teen molempia yhtäaikaa eli mulla on tuplapuikot melkein kaikkia kokoja paitsi ei näitä hiilikuitupuikkoja enkä ole ihan varma hommaanko toiset. Tuo yhtäaikaa neulominen tai siis vuorotellenhan niitä neulotaan kun on harmillisesti vain kaksi kättä, jouduttaa valmistumista ja takaa, että sukista tulee samankokoiset.

Meinasin ohjetta rustata, mutta ehkäpä vieläkin viiraan mallia :)

Karkauspäivän hamepostaus

Olin nuorena likkana Helka-tytöissä ja niinpä minulle hommattiin kansallispuku. Siihen maailman aikaan eli 60-70-luvun vaihteessa melkein kaikilla pikkutytöillä oli Munsalan puku, mutta minulle ja parhaalle ystävälleni ostettiin keski-Suomen puvut. En muista tuliko sitä miten ahkerasti käytettyä, tuskinpa kovinkaan paljon. Kuvamuistojakaan ei ole kuin tämä yksi, joka on otettu vuonna 1972 tädin häissä Rovaniemellä.

Kiitos tädille kuvasta :)

Tuossa kuvassa helma näyttää kovin lyhyeltä yksitoista vuotiaan päällä. Helmakäänne on ollut varmaan hirmu suuri. Alemmassa kuvassa puku siinä pituudessa missä se on uinunut vaatekaapissa kymmeniä vuosia. Nyt kun mietin niin ei tainneet minunkaan pikkutytöt pukua käyttää eli ihan on ollut hyljättynä ja unohdettuna koko puku. Silloin tällöin olen miettinyt sen myymistä, mutta onpahan jäänyt tekemättä ja hyvä niin.

Tässä on nyt havaittavissa hienoista kansallispukuinnostusta ja kun harrastuksen myötä on tullut hieman osaamista, niin uskaltauduin muokkaamaan pienestä puvusta hametta itselleni. Purin helmakäänteen, ratkoin liivin irti ja aukaisin hameen laskokset, pesin kankaan, pienensin laskoksia ja harsin ne, ompelin vyötärönauhan harrastuskaverilta saamallani sinisellä kankaalla, ompelin helmaan pellavaisen käännösvaran ja kiinnitin sen, tein nappirenksut pellavalangasta, ompelin napit ja siinäpä se, uusi uljas hamonen :)

 Alunperin oli tarkoitus tehdä sellainen Karkauspäivän hameen tyylinen hame, mutten raskinutkaan lyhentää helmaa. Kankaasta tulee jännästi mieleen lapinpuvun värit ja se vain passaa tämmöselle puoliveriselle :)

Kalevalanpäivän puuhat

No mitäpä sitä muuta ihminen voisi tehdä tällaisena päivänä kuin koristella kangasta etupistokirjonnalla? No vaikka mitä, mutta kyllä tällainen ikiaikainen kirjonta kruunaa koko päivän ja myönnettäköön, liikaa nautittuna myös jäykistää niskan.

Tekeillä on rannekkeet ja kauluskaitale perä-Pohjolan puvun puseroon. Aluksi tein kuvion alalaitaan tulevat raidat etupistoilla ja vaikka vois luulla, että helppo homma, niin voi vietävä miten sai olla tarkkana, että kirjontalanka meni just kuuden langat yli ja ali. Ilman suurentavaa lamppua en olis päässyt puusta pitkälle. Miten ihmeessä ne on ennenvanhaan selvinneet näistä hommista, ihmettelen vaan.

Kuvion rakentaminen valmiille raidoille olikin jo helpompi juttu, tosin aikansa vei ennenkuin hokasin taloudellisimman tavan viedä kuviota eteenpäin ilman turhia käännöksiä ja väännöksiä. Vielä uupuu kauluksesta muutama sentti ja toinen ranneke kokonaan, siispä lähden jatkamaan hommia ja toivottelen hyvää Kalevalanpäivää kaikelle kansalle.