torstai 8. maaliskuuta 2018

Muttikka puolukka sano lapsenlapsi

Tammikuussa vietettiin Taitojärjestöjen valtakunnallista käsityölauantaita mm. Varkaudessa. Olin  mukana tapahtumassa ja sain neulottavakseni vaalean version Mustikka-Puolukka lapasista. Tammikuussa neuloin mustapohjaisen versio samaisesta lapasesta ja ajattelin jo silloin, että tekisin yhden muutoksen jos vielä samaista mallia neuloisin. Nyt siis tuli tilaisuus.


Vaaleissa lapasissa aloitin kierreraitojen jälkeen alkavan kuvio-osuuden kaksi kerrosta alempaa kuin mustissa lapasissa. Tämä siksi, että puolukkakuviosta ehti tulla kokonainen ennen peukaloaukon silmukoiden ottamista apulangalle ja varsinkin siksi, että seuraavalla kerroksella aukon taakse tulevat silmukat sai luotua yhdellä värillä. Ja onhan tuo kokonainen puolukka kivemman näköinen kuin puolikas :) Kärkeen tuli siis kaksi ylimääräistä kuviotonta kerrosta, mutta ihan on tasapainoisen näköinen lopputulos näinkin. Jos näistä ahdesta väristä pitäisi valita niin melkeinpä kallistuisin vaalean puoleen.


Malli Mustikka-puolukka by Taito Pirkanmaa Oy, Minna Ahonen & Tiina Jaakkola
Lanka Taito Pirkanmaa OY:n Paksu Pirkka
Menekki n. 100 g (jäin n. 50 g ylimääräistä lankaa)
Puikot 3 mm sukkapuikot
Fiilis Raikkaat ja lämpimät :)

Lankaa jäi tälläkin kertaa yli joten neuloin pikkulapaset pikkumarjoilla kohta kolmivuotiaalle lapsenlapselleni. Niistäpä tuli just sopivat, vallan somat ja kaiken lisäksi saajalleen mieleiset. Ei kuulunut kuin muttikka, puolukka, muttikka, puolukka kun lapasia soviteltiin ja otettiin käyttöön.




Tämä savolainen lapasperhe lämmittää nyt tyttären, vävypojan ja lapsenlapsen käsiä etelä-Suomessa.

5 kommenttia:

  1. Onpa todella kauniita lapasia. pikkuiset lapaset ovat somat. ja jos valita tosiaan pitää,niin minäkin varmaan kallistuisin vaaleisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Värit tulee jotenkin kirkkaammin esille valkoisissa lapasissa.

      Poista
  2. Kauniit lapaset, kaikki parit. :)

    VastaaPoista
  3. voi että kun on kauniit lapaset haluan itsellekin semmoiset valkoiset

    VastaaPoista