lauantai 15. joulukuuta 2012

Sormikkaat

Hups, onpas vierähtynyt aikaa edellisestä postauksesta. Sehän ei toki tarkoita ettenkö olisi neulonut, olen kyllä, mutta perin verkkaisesti. Taitaa tulla kiire jos meinaan pukinkonttiin vielä jotain nitkuttaa.

Minulla on ollut ruskeiden sormikkaiden tarve jo pitemmän aikaa joten piti neuloa ruskeat sormikkaat. Nämä on tehty samoin kuin ne harmaat kämmekkäät tosin sormilla maustettuna. Ostin näitä varten lyhyet sormikaspuikot ajatellen, että homma luonnistuisi jotenkin joutuisammin,


mutta ei se ihan sitä tuntunut. Luulenpa, että 15 cm pitkät puikot toimisivat paremmin meikäläisellä, sillä nämä kymmensenttiset painoivat varsinkin vesemman käden kouraa.


No, pitänee kokeilla vielä toisenkin kerran josko homma alkaisi luistaa paremmin. Eikä meinannut valokuvauskaan onnistua tällä valon määrällä.


Malli  Ison Gnun pitsimalli omilla mausteilla istutettuna käsiin (55 silm.)
Lanka  Pro Lana Meine Wolle Sockenwolle
Menekki  n. 45 g
Koko  aikuisen naisen kädet :)
Puikot  2  mm

Tuo resori, joka jatkuu pikkurilliin ja etusomeen tekee niistä hupaisalla tavalla pulskan näköisiä, mutta ei haitanne. Hyvin lämmittävät käsiä ja mätsäävät huiviin ja pipoon.


Saas nähdä kuinka tuo lanka kestää kulutusta. Vähän epäilyttää, sillä suunnilleen samanlaisella lankakoostumuksella eli Austermann Step Classiclla neulotut sormikkaat ovat nöyhtääntyneet kovasti kämmenen puolelta. No mikä on kämmenselän vastakohta? Onko se koura? Siis sieltä on nöyhtääntynyt.

Eksyin tässä yhtenä päivänä Mattin sivuille ja sieltä löytyi hauska lumihiutaleen ohje. Ja eikun kokeilemaan.


Tuli vähän erinäköinen kuin Mattilla, muttei sekään haittaa.

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Tuo pitsijuttu sopii kyllä hyvin tuohon kämmenselkään.

      Poista
  2. Ihanat sormikkaat!

    Ja kiitos tuosta linkistä tuonne Mattin blogiin. Aivan ihana blogi sekin!

    VastaaPoista
  3. Nätit sormikkaat! Mun kokemuksen mukaan käsintehdyt lapaset ja sormikkaat nöyhtyy ja rispaantuu melko äkkiä oli ne tehty mistä langasta vaan, jos ne kädessä joutuu tekemään jotain (esim. pyöräily tai lastenvaunujen työntäminen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa olla. Mulla on muuten yhdet Woolista tehdyt sormikkaat ja ne eivät ole nöyhtääntyneet, mutta sormenpäät meinaavat hiutua olemattomiin.

      Poista
  4. Sä olet kyllä oikea sormikas-mestari! :)

    VastaaPoista