sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Tuumasta toimeen

eli kuten edellisessä postauksessa ounastelin, purin kietsun helmaosan ja vöiden leveydestä yli puolet pois ja sitten neuloin helmaosan uudelleen. Kuvauksen kannalta tällä kertaa oli valoa paljon enemmän kuin viimeksi (ihana tämä kevään valo) mutta värinmääritys oli edelleen hankalaa. Luonnossa kietsu ja huivi ovat paremman väriset kuin kuvissa.


Ja kun aivottomalle neuleelle oli tilaus, kutaisin samasta langasta Baktuksen.


No, on se näin huomattavasti parempi. Kietsu valmistui jo viikko sitten mutten ole käyttänyt sitä vielä kertaakaan. En oikein tiedä olenko sittenkään tyytyväinen. Vatsan seutu pyöristyy oikein mukavasti jos liiviä käyttää housujen kanssa. Housun nappi, pusero ja kaksi kerrosta neuleen etuosaa vyöllä yläpuolelta kiristettynä saa aikaan koomisen efektin. Mahan koolla ei tietenkään ole mitään tekemistä tämän asian kanssa :). Ehkä tämä toimisi mekon kanssa parhaiten. Nähtäväksi jää tuleeko tästä käyttöneule.

Ja tähän lopuksi vielä kaunis Konevitsan jumalanäiti ikoni, jonka sain lahjaksi työkaveriltani. Hän on maalannut sen itse.


Sain itse valita mieleiseni hänen kokoelmistaan ja tämä tuli valittua kun aihe oli niin kaunis ja värimaailma sointui meidän kammarin piironkiin.

12 kommenttia:

  1. Nätti se on noinkin, vaikka minusta edellisessä versiossakaan ei ollut mitään vikaa =). Baktuskin on nätti!

    VastaaPoista
  2. Ihan hyvä se on, itse ehkä vaan katselet liian kriittisesti sitä vatsanseutua! Lila on tosi hankala väri saada toistumaan kuvissa oikein tai joskus edes sinne päin!

    VastaaPoista
  3. Mie oon samoilla linjoilla Helenan kanssa. Taidat vain katsoa liian kriittisesti itseäsi. Eipä sillä, jotkut vaatteet on ihan toivottomia, kun kaikki napit ja nauhat näkyvät älyttömänä pönkötyksenä läpi.

    Violetti, lila on kirkkaanpunainen on mun mielestä ihan kammotuksia valokuvaamisen yhteydessä. Kaksi ensimmäistä ei meinaa toistua kuvissa millään oikein. Punainen taas muuttuu helposti sellaiseksi epäselväksi mössöksi.

    Täältä irtoais keskeneräisiä töitä neulottavaksi. Mulla on taas vaihteeksi tuhannen ja kaksi keskeneräistä ja suunnitelmissa ihan liian monta lisää :D

    VastaaPoista
  4. Voi, siinäpä vasta kietsujen kysymys. Että miksi ovat niin ihania, mutta näyttävät synnyttäneen naisen vatsan päällä siltä kuin tämä olisi piankin taas synnyttämään menossa? Sinulta ei tieten enää näitä kysellä, mutta viiden lapsen synnytysikäisestä äidistä arvelevat kaikenlaista, mikä olisi kivaa, jos pullat oikeasti olis uunissa. Mutta muuten ei.

    Paitsi tässä kohtaa kyllä sanon, ettei tämä vuodatus tullut sun vatsan inspiroimana, vaan kun olen nyt tuskaillut saman ongelman kanssa.

    Muutenkin: missään ei anneta tyylineuvoja sille, joka on muuten ihan normaalipainoinen mutta jolla vatsa röllöttää. On vain ne tyhmät H- ja A- ja O-vartalotyypit. Varmaan neuvo sitten olis, että pue tunika päälles, mutta kun ei aina viitsis tunikoissa kuljeskella. Valivali tänään. Elä välitä. ;)

    VastaaPoista
  5. Tähän vielä kyllä on pakko lisätä, että jos olisin itse viiskymppisenä yhtä sutjakassa kunnossa kuin sinä, keittäisin pullakaffit ittelleni! (Anteeksi ulkonäön arviointi.)

    VastaaPoista
  6. affen: Baktus näköjään toimii aina :)

    helena: No ei se kyllä oo oikein hyvä. Samaa mieltä, vaikea väri kuvattavaksi, tai siis kuvata voi mutta oikeellisuus on mitä on.

    Tess: Tämä kuuluu tuohon mainitsemaasi toivottomat kategoriaan. Mietin jo että auttaisko jos neuloisi vähän pituutta lisää mutta ei taida olla vaivan arvoista.

    Tuohon värilistaan lisäisin vielä vihreän. Senkin sävyjä on hankala saada esiin.

    Juu, minäkin lupasin tehdä työkaverille villatakin, mutta kun ei ole vielä lankoja. Pojalle lupasin neuloa hailuotolaisen mutta kun ei ole vielä lankoja. Eli tässä illalla neuloin vain mallitilkkuja.

    Solveig: Juu, minäkin totesin tänään että tarttis kai olla ihan lautavatsa että kietsu toimis. Ja sellaista ei täällä ole. Pitää ihan kuvaajalle hattua nostaa kun sai noin sutjakat kuvat (ja vetisköhän kuvattava vatsan sisään :) mutta rehellisyyden nimissä kummussa löytyy eikä se haittaa. Ja juu, pitänee täälläkin pitäytyä tunika malleissa.

    Kaffet keitin ittelleni ja makeannälkään leivoin italialaisen suklaakakun ja voi kun olikin hyvää kermavaahdon kera :)

    VastaaPoista
  7. Mielettömän taitavasti työkaverisi maalaa! Olen ymmärtänyt, etta ikonien maalaamisessa on tosi tarkat säännöt. Ja kaunis tuo lila on, käyttöön vaan!

    VastaaPoista
  8. Lankastia: Eikös olekkin. Hänellä on kotona hyllyllinen toinen toistaan kauniimpia ikoneita. Ja nyt tällä onnellisella on yksi.

    Emma: Väri on hyvä, juu :)

    VastaaPoista
  9. Kaunis ikoni, onnellinen olet kun tuollaisen olet saanut!
    Onnea sinulle vuosikertakaveri:), olet syntynyt kauriin merkeissä, minä vesimiehen.
    Minäe en alkanut juhlimaan, mutta kiva että sinä juhlit, hyvin tylsäähän se olisi jos kukaan ei koskaan mitään juhlisi:)

    VastaaPoista
  10. Ihana tuo ikoni. Samoin tänne on ilmestynyt upeita neuleita.

    VastaaPoista
  11. Eila: Onnellinen olen :)Kiitos onnitteluista. Ei sitä ois nuorena uskonut miten viiskymppisenäkin on ihan nuori olo. Minä se jatkan juhlimista kun yks kaveri täyttää viikonloppuna 40 ja toinen parin viikon päästä 50. Näinhän se talvi menee ihan vaan juhliessa :)

    enkulin käsityöt: Juu, ainakin ikoni on ihana :)

    VastaaPoista