maanantai 14. joulukuuta 2009

Pipo päässä pakkasella

Näytöstää siltä, että nuo vanhat kansanviisaudet pitävät yhä paikkansa, ainakin täällä ja ainakin tänä vuonna. Nimittäin Antina vetisti ja Annasta lähtien on kiristänyt. Ihana kun on pakkasta ja villavaatteet ovat tarpeen ja tulee tunne ettei noita villalippiksiäkään tullut turhaan tehtyä. Ja luonto on niin kaunis.

Virkkasin parille kaverillekin lippikset hiukka samaan malliin kuin omani, tosin käytin viitosen koukkua ja lipan tein kolminkertaisella langalla.

Näihin molempiin meni noin 200 g lankaa (seiskaveikkaa) eli enemmän kuin omaani. Olivat aika koppuroita, mutta pesu pehmensi niitä mukavasti.

Sitten kokeilin josko minulle kävisi piippalakin tyylinen päähine. Lainasin kaverin lakkia, josta hahmottelin kaavat. Takkiin käyttämästäni huovutettusta villapaidasta jäi hihat jäljelle ja niistäpä sai just ja just leikattua lakin osat.

Lipan tein kaksinkertaisesta neuloksesta, jotka ompelin koneella yhteen. Osat ompelin käsin ja koska piposta tuli vähän väljä, nakkasin sen kuudenkympin pyykkiin ja kyllähän se kutistui. Harmi vaan, että kutistuminen oli suurempaa pituus kuin leveyssuunnassa. Ois saanu käydä just toisinpäin.

Ja koska pipo oli vieläkin väljä, ompelin takasauman uudelleen. Neuloin i-cord nauhan, jonka ompelin huovuttamisen jälkeen reunaan, ajatuksena että senkin avulla saisin hieman kireyttä pipoon.

No, en tiedä olenko vieläkään ihan tyytyväinen. Pipoon vois ommella vuoren ja noihin korvaläppiin vois laittaa nauhat tai nappisydeemin kiinnitystä varten. Mutta minusta tulee tosi koomisen näköinen jos korvaläpät on leuan alla kiinni. Että joo, kehitellään jotain. Tai sitten ei.

Mutta eihän se sekään ole hyvä jos pipo kiristää :)

26 kommenttia:

  1. Hieno pipo!

    Mie tykkään kovasti inkapipojen tyylisistä päähineistä, mutta näytän kuitenkin ite jotenki typerän näköseltä sellanen päässä. Mahtaa olla ongelma omien korvien välissä, kun tavallisia pipoja käytän kuitenki :D

    VastaaPoista
  2. Onpa piposi kivan näköinen! Voihan ne nauhat laittaa, mutta onko niitä pakko sitoa kiinni ainakaan aina. Jos sitoo vain paukkupakkasilla. ;)

    VastaaPoista
  3. I h a n a päähine, ja värikin tosi kiva. Itselle ei tuonmalliset lakit sovi ollenkaan, harmi kyllä, mutta sun päässä näyttää tosi hyvältä. Huovutetut asusteet ovat niin kivoja.

    VastaaPoista
  4. Tuo on tuollaisenaan just hyvä! :)

    VastaaPoista
  5. Tess: Täällä taitaa olla sama vika korvien välissä :) Mutta en kyllä mene ulos ilman pipoa jos on vähänkin pakkasta. Mulla oli muutama vuosi sitten korvatulehdus ja tuntuu, että se uusii kovin helposti.

    Matleena: Aivan ja kohta kai ne paukkupakkaset tulee, jee. Sitten viimeistään selviää tarviiko ommella myös vuori :)

    Anu: Kiitos. Minäkin tykkään tuosta väristä ja kai sitä sinuiksi tullaan tuon piponkin kans, aika näyttää.

    Tiivi: Kiitoskiitos. Nyt se on taas pesukoneessa. Yritän venytellä siihen vähän pituutta lisää. Saas nährä kuin käy :)

    Pirjo-Riitta: Kiitos :)

    VastaaPoista
  6. Tosi hieno! Mitenniin sulle ei muka käy tuollaiset päähineet? Ei minun silmääni ainakaan mitään vikaa :)

    Tosin itsekin olen sitä mieltä, että näytän myssyissä urpolta. Kukaan ei ole vielä ollut samaa mieltä... Ehkä se on se korvien väli :)

    VastaaPoista
  7. Kiva pipo ja tosi hyvä idea kierrättää neuleita. Ei se ainanskaan liian kireältä näytä, eihän nenäsi edes punoita =)

    VastaaPoista
  8. Hieno! Ihan just tuollaisena, tuonvärisenä... en laittaisi kiinni.


    Tosi mukavia osaa tehdä vanhasta!

    VastaaPoista
  9. Iina Kraak: Onko se sitten niin, että meissä jokaisessa asuu pieni urpo :) Siltä tuntuu ainakin silloin kun katsoo pipo päässä peiliin :)

    Tiina: Ei ole kireä, ei vaikka pyöräytin sitä vielä koneessa. Parani vaan. Nyt se tuntuu paremmalta kuin nuita kuvia ottaessa.

    Pirjo: Kiitoskiitos :)Minusta on mukavan palkitsevaa jos vanhasta saa jotain käyttökelpoista. Jospa tätäkin pipoa tulis käytettyä.

    VastaaPoista
  10. Hieno päähine ja minusta se sopii sinulle oikein hyvin! Toi huovutus on oikeesti aika haastavaa, ikinä ei tiedä millainen lopputuloksesta sitten lopulta tulee. Mutta onneksi aina voi säätää ja vähän vielä tuunata :)

    VastaaPoista
  11. Hieno pipa! Tuohon vielä jotainkirjontaa ja olet kuin saamelaisneito.

    Kiristävä pipo ei ole kenellekään hyväksi

    VastaaPoista
  12. Ihanan lämpimän näköinen pipo.
    Kyllä olet taitava.
    Jos laitat nauhat, niin eikös ne vois laittaa just korvien alapuolelle... kiinnitys? Suojais korvia paremmin, muttei menis läpät ihan iholle???
    Ja komiat ovat lippiksetkin :-D

    VastaaPoista
  13. helena: Kiitos. Se on tuo huovutus vähän niinkuin elämäkin; joskus arvaamatonta :) Mutta sulla on kyllä upeita huovutuksia. Ihailen.

    Hepsi: Kiitoskiitos. Tarpeellinen myös. Tänään tuli testattua 15 asteen pakkasella ja eipä palellut, ei.

    Soile: Minä kans mietin kirjontoja mutta tarttis varmaan harjotella. Jos asuisit lähempänä niin tulisin oppiin, sinulta kun luonnistuu tuo koristelupuoli niin mallikkaasti :) Hmm, voiskin kehitellä jotain lapinlakin tyylistä.

    Marleena: Kiitos mainiosta vinkistä! Enpä tullut edes ajatelleeksi tuota vaihtoehtoa. Sillainhan ne on lapinlakissakin nauhat jos oikein muistan.

    VastaaPoista
  14. Joo, on tosi tärkeää, että ei ole tiukka pipoinen. Paremmin jaksaa keksiä uusia jujuja... kuten parannusta pipon istuvuuteen. Minusta se pipo on hyvänäköinen.

    VastaaPoista
  15. Pellon pientareella: Ja lämmin, se tuli todistettua tänään. Tulis vaan paukkupakkaset niin että vois nekin testata :)

    Kasselin kyyhky: Juu, pois meistä tiukkapipoisuus. Pesukone söi turhan löysyyden eli nyt istuu pipo päässä paremmin :)

    VastaaPoista
  16. No mutta sehän on hieno! Joo ja parempi ettei kiristä:)

    VastaaPoista
  17. Mahtava hiippapipo! Tuollaisesta olen itsekin haaveillut.

    VastaaPoista
  18. Outi: Valmistui sopivasti näihin pakkasiin. Olen tässä tutustellut pipooni ja hyvin on tultu toimeen :)

    MinnaK: Minunkin tekis mieli ommella vielä toinen, sellainen jossa ois vähän enemmän hiippaa. Hmm, tuolla ois kaapissa yks vähän käytetty villapaita, josta vois saada...

    VastaaPoista
  19. Mun äiti siteeraa aina Vilkunaa. Sen kotona sitä on luettu ihan tosissaan. Minä ehkä kuitenkin pilke silmäkulmassa, mutta yhtä kaikki: Vilkuna rules!

    VastaaPoista
  20. Niin, ja unohtui, että pipot on kivat!

    VastaaPoista