sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Tulipahan neulottua

Aikomukseni oli neuloa raidallinen tyköistuva kesäpaita Lana Hamesin Stripes go roundin malliin. Laatikon pohjalta löytyi puuvillalankojen jämiä, mutta jotta olisin saanut koko paidasta raidallisen, olisi valkoista lankaa pitänyt lähteä ostamaan ihan kaupungista asti. En tiedä olisiko sitä enää edes ollut mynnissä ja muutenkin kehtuutti niin kovin, että neuloinpahan sitten olemassa olevilla langoilla. Ja eihän se lopputulos tietenkään ollut sellainen kuin kuvittelin.

Malli Stripes Go Round by Lana Hames (Rav. linkki)
Koko 36, mutta vaikuttaa kyllä isommalta
Lanka Veera, 100% puuvilla, Novita Bambu
Menekki n. 270 g
Puikot 3 mm pyöröpuikot

Tämä oli oikein hyvä telkkarineule, aikas tylsä neulottava, mutta joskus on ihan terapeuttista neuloa jotain näin aivotonta. Pusero olis sopusuhtaisempi jos noita raitoja olisi vähemmän tuossa kaarrokkeessa. No, senhän vois korjata helposti, paitsi että vihreä lanka meni kyllä tosi vähiin, niin että eipäs voikkaan. Hihansuihin ja helmaan neuloin yhden ainaoikein kerroksen. Helma meinaa hieman rullaantua vaan eipä haittaa. Hahaa, tällä kertaa ei ainakaan tullut liian naftia neuletta. Pyöräytin valmiin neuleen pesukoneessa, jotta se ois kutistunut hieman, mutta eipä se sitä tehnyt. No, sekään ei haittaa.


Pusero ei ole oikein minun tyylinen, värikään ei ehkä oikein nappaa. Mutta oli niin kova tarvis saada puuvillapusero ja kun ei muuta lankaa ollut, tartuin Veeruskasta ylijääneisiin keriin ja sainpahan ainakin pienennettyä lankavarastoa ja se on positiivinen asia. Sitä paitsi tuo vaikuttaa ihan kelpo langalta. Pusero on oikein miellyttävän tuntuinen päällä, mutta tuleeko tätä käytettyä onkin eri asia. Ehkä tämä vaan oli tällainen terapianeule. Arkineule. Kuuluu sarjaan Tulipahan neulottua.

Ja tähän lopuksi jotain kaunista (en tarkoita noita yllä olevia kuvia) ajankohtaista ja hieman lässyä.

13 kommenttia:

  1. Mukavan näköinen ja pirtsakka pusero, kaarrokekin näyttää hyvin istuvalta. Vähän väljänä on vilpoisampi!

    VastaaPoista
  2. Jos väri ei nappaa niin ainahan sen voi värjätä? Ja kesällä väljä on ehdottomasti mukavampi kuin tiukka

    VastaaPoista
  3. Nätti pusero eikä minusta mitenkään ylisuuri, hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
  4. Eila: Ihan kivastihan tuo istuu ja väljyys on oikeastaan sopiva. Mulla meinaakin aina tulla liian tykiksiä juttuja.

    Soile: No niinpä vain, väripataan jos alkaa tympiä. Tosin vihreä on varmaan aika haasteellinen värjättävä.

    Päivi: No ei se ehkä ylisuuri olekkaan ja eipähän ainakaan ahdista. Ois varmaan ihan hyvä melontapuseroksi :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis neule ja kauniita kuvia jälleen ;O)

    -kesän lapsi-

    VastaaPoista
  6. Meillä on ihan selvästi samoja neuleajatuksia. Mulla on työn alla Mielityn villimarjatar ja ajatuksissa raidallinen kaarrokeneule. Paitsi, että sinä saat toteutettua.

    VastaaPoista
  7. KL: Kiitän :) Alkaa tämä valokuvaaja Linssi oppia homman; kehotti niin tomerasti oikomaan rypyt ennen kuvausta, siis neuleesta, ei naamasta(ja jälkimmäinen ei ois onnistunutkaan :)

    Solveig: Hahaa, sepäs hauskaa :) No kauanhan sitä minäkin aina märehdin ennenkuin pääsen haaveita toteuttamaan. Hiljaa hyvä tulee, eikös vaan.

    VastaaPoista
  8. Ihan nätti neule, välillä on hyvä tehdä just noita helppoja neuleita, vaikka menisivätkit tulipahan tehtyä kategoriaan.

    VastaaPoista
  9. Helena: Niin, neiti marplet, lewisit ja koleat talot olivat vieläkin mukavampia katsottavia kun kädet sai vispata ihan rauhassa :)

    VastaaPoista
  10. Näyttää oikein kivalta kesäneuleelta! Kaarroke on erityisen kaunis takaa.

    VastaaPoista
  11. Lime: Kiitos. Kyllä se on ihan mukava pääläpidettävä muttei kuitenkaan ihan minua.

    VastaaPoista
  12. Ihana kuvasarja sinusta. Ja kauniista puserostasi.

    VastaaPoista
  13. TeSa: No jaa, sattui kyllä olemaan huomattavabad hair day, mutta puserohan se pääosassa olikin :)

    VastaaPoista