sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Vähän väriä

Innostuin sitten neulomaan toisetkin kirjoneulekinttaat. Haavistot ja Oljet on kahlattu läpi ja voip olla, että niistäkin vielä jotain neuloskellaan. Nämä ovat ihan ulkomaan mallin mukaan tehdyt:

Malli ohje sivulta 85, Magnificent mittens by Anna Zilboorg
Lanka
Novita Wool ja Nalle (kool aidilla värjätty), menekki yht. 60 g
Koko naisen käten
Puikot 2,5 mm

Muokkasin hieman ohjetta; rannekkeet ovat resoria ja nurjan puolen kuviointi on erilainen kuin oikealla puolella. Aikas kiva malli, mutta lanka olis voinut olla himpun verran paksumpaa. Minä en erityisemmin pidä kirjolangoista mutta esim. tähän malliin se sopii mielestäni oikein hyvin. Näissä on vähän tällainen itamainen meininki.


Ja sitten uskaltauduin neulomaan huovutetut lapaset. Meidän kone on niin armoton huovuttaja että eräänkin kerran koneesta on tullut postimerkin kokoisia tiiviitä villapalleroita, joista ei ole saanut muotoiltua mitään järkevää, ei ainakaan näillä näppivoimilla.

Sain jokunen aika sitten virolaista hahtuvaa ystävältäni (kiitos Taina) ja päätin rohkeasti tarttua puikkoihin. Hahtuva oli/on liukuvärjätty, mutta en saanut väriliukumia osumaan kohdalleen kun neuloin kaksinkertaisella langalla. No ei se nyt suuresti haitannut, mutta lapasista tuli vähän paripuolet.

Mitä sulle kuuluu...

kiitoksia hyvää...

Malli Tellun lapaset, hieman muokattuna
Lanka Virolainen hahtuva, menekki n. 50 g
Koko aikas nafti (40 s)
Puikot
4,5 mm

Lapasten suut jäi niin väljiksi, että virkkasin moninkertaisesta kampalangasta hiirenhäntää, jonka pujottelin rateeseen kiristysnauhaksi. Nauhojen päähän laitoin hahtuvatupsut. Hahaa, nyt minä tiedän miten fanttilankaa tehdään. Neuloin 4 silmukalla sileää kapeaa neulosta, jonka huovutin. Meininki oli tehdä jonkinlainen reunus lapasiin, mutta siitä neuloksesta tulikin ihan pyöreä pötkylä. Sen kun leikkasi pieniksi paloiksi ja vähän muotoili niin tuli hauskoja pieniä villapallukoita, joita vois käyttää myös nappeina. Pitäääpä kokeilla toisenkin kerran. No ehkä sitä fanttilankaa ei tehdä ihan noin monimutkaisesti :)

Taidan aloittaa sellaisen säännöllisen epäsäännöllisen osion, jonka nimi on Wiikon Wanha. Esittelin näitä vanhoja valokuvia siinä.

Tämänkertainen kuva on vuodelta 1962 tai -63. Siinä on sisko ja sen veli.


Vielä kerran onnea velipojalle ja kiitos viimeisestä!

16 kommenttia:

  1. Ihania kintaita. Hauskat nuo huovutetut, ei haittaa paripuolisuus. En tuntenutkaan tuollaista menetelmää ...
    Minun mieleeni tuo Viikon Vanha, seuraillaan.

    VastaaPoista
  2. Kauniita lapasia taas, samoin nuo aikaisemmat leppävirran lapaset. :)

    VastaaPoista
  3. Yhdyn edellisiin, kauniita ovat. Tuo pätkärääkki näyttää hyvältä kirjoneuleessa.

    VastaaPoista
  4. Two beautiful pair of mittens!
    Love the colour and pattern on the Magnificent mittens.

    VastaaPoista
  5. Ihanat kirjolapaset.

    VastaaPoista
  6. Sari: Juu, ei se haittaa :)

    No kiva jos joku muukin pitää vanhoista kuvista. Minulla on muutama huisin hieno kuva, niistä sitten myöhemmin.

    Eva: Kiitos :)

    nna: Pätkärääkki, hehheh, osuva nimi.

    Hege: Thank you :)

    Päivi: Kiitän :)

    VastaaPoista
  7. Kauniit kirjoneulelapaset. Ja nuo huovutetut on aivan ihanat!!

    VastaaPoista
  8. Aaah, ihastuttavia lapasia :)
    Vanhoissa valokuvissa on jotain viehättävää, niitä voi katsekka ilolla vaikka ei tunnekaan kuvassa olevia ihmisiä. Minä olen elämäntarinan kirjoittamisen kurssilla, siihen laitan (mustavalkoisia) kuvia omasta lapsuudestani. Nuo kuvat säilyvät tosi hyvin vuosikymmeniä !

    VastaaPoista
  9. Eipä useinkaan näe noin kauniita kirjoneulelapasia kuin nuo sinun tekemäsi ja kuinka hyvää jälkeä olet saanut!

    VastaaPoista
  10. Pirjo-Riitta: Kiitos. Aion kyllä tehdä toisetkin huovutetut lapaset. Nuista tuli aikas naftit mutta ah, niin pehmeät ja lämpöiset.

    Lettu: Minäkin pidän vanhoista kuvista. Niiden taakse kätkeytyy tuhansia tarinoita.

    Tuo elämäntarinakurssi on mielenkiintoinen juttu. Äitini on sellaisella ja olen sivusta seurannut. Ehkä osallistun itsekin joskus.

    Pirjo: Kauniisti sanottu, kiitos :) Tulis ehkä vielä tasaisempaa jälkeä jos langat olisivat just saman paksuisia.

    VastaaPoista
  11. Hei,
    Poikkeatko blogissani, siellä on sinulle jotakin

    VastaaPoista
  12. Ihana blogi muutes, kauniita kuvia. Lapasia piti tulla hehkuttamaan. Oon vähän kade, lapaset on just semmosia mitä aina tarvitsis. Silti mulla jotenkin jää niiden neulominen aina.

    Pakko siis vaan selailla muiden tekemiä ihanuuksia ja kärvistellä kateellisena.

    VastaaPoista
  13. Tiina: Kiitän ja kumarran :)

    Markka: Kiitos kauniista sanoista.

    No, kaikki aikanaan, eihän sitä tiedä milloin lapasinnostus iskee eikä se maata kaada vaikkei iskiskään :)

    VastaaPoista
  14. Kauniita lapasia!

    Vanhoissa kuvissa on kyllä sitä jotain. Niitä katselee mielikseen, vaikka ei kuvan henkilöitä tuntisikaan. Kai se mustavalkoisuus ja mennyt aika viehättää noissa kuvissa :)

    VastaaPoista
  15. Tess: Kiitos :)

    Samaa mieltä kuvista.

    VastaaPoista
  16. Kauniita tumppuja!
    Paripuolisuus ei haittaa ensinkään ja tuo kirjava lanka sopii erittäin hyvin kirjoneuleeseen!

    VastaaPoista