tiistai 12. huhtikuuta 2016

Vihdoinkin valmista

Tänä talvena jäi neulomukset yllättäen aika vähiin. Ei ole ollut puute innosta eikä langastakaan, vaan syy on kansalaisopiston kansallispukupiirin. Vanhan puvun entraaminen imaisi niin mukaansa, ettei oikein muuta malttanut tehdäkkään.

Todennäköisesti 30-luvulta peräisin olevan puvun ensimmäinen omistaja oli opettaja Annaliisa Hakosalo, joka teki elämäntyönsä pohjoisessa. Äitini sai puvun häneltä eli opettajaltaan joskus 50-luvun alkupuolella. Kun puku alkoi kiristämään äitiä muutama vuosi sitten, oli  minun vuoro saada se omakseni. Kuvakollaasissa pukumuistoja 80-luvulta ja pari otosta ennekuin aloitin uudistamisen.


Irrotin liivin ja hameen toisistaan, jotta puvun pukeminen olisi helpompaa. Korjasin hameessa olleen repeämän, mutta ei siitä kovin siistiä tullut. No onneksi juuri tuo kohta jää essun alle piiloon. Tein helmakäänteen pellavakankaasta, jotta sain hyödynnettyä kankaan koko pituuden. Vyötärölle ompelin vyötärökaitaleen ja napit ja kohta saan ommella lisänappeja, sillä vyötärössä on väljyyttä. Onko ihme tapahtunut, olenko muka laihtunut? No se vain sopii, ihan mielelläni ompelen kiristysnappeja :)


Liivistä ei tarvinnut korjata kuin nyörinreiät. Vyötärökaitaletta varten ostamani kangaspala on sen verran suuri, että siitä saisi uuden liivin ja ehkä jossain vaiheessa teeenkin sen, tämä nykyinen kun on todella tyköistuva. Vanha silkkinen essu oli aivan liian lyhyt, joten tein uuden puuvillakankaasta. Helman pakotettu reikäommel kirvoitti ensimmäiset tuskanhiet ja ilman suurennuslasilamppua se olisi jäänyt tekemättä. Vaikka on noin vaatimaton essu, niin kyllä sen tekemiseen sai aikaa kulumaan. Vaan tulipahan tuo valmiiksi.


Huiville ei tarvinnut tehdä muuta kuin huollitella reunat ja ennen sitä purkaa vastakkaisilta reunoilta hapsujen ulkoreunoille jätetyt loimilangat. No saikohan tuosta nyt selvää. No huivista tuli kuiten hyvä, vaikka se onkin aika ohut.


Puseron tekemisestäkään ei voi puhua ilman tuskanhikeä. Melkein työläintä oli pujotella kiristyslankoja neljän langan yli ja kuuden ali. Oli mennä silimät sikkaralle. Kirjonta sen sijaan oli oikein mukavaa kun ensin keksin miten kuvio eteni jouhevasti.


Paljon tuli opittua uutta ja vaikkei lopputulos nyt ihan mestariluokkaa ole, niin olen kyllä oikein tyytyväinen.


Kuvaaja Linssi sanoi, että pitää ottaa virallisemmat ja "hienommat " kuvat jossain vaiheessa puvusta, mutta nämä kyllä kelpaa minulle. Oiskohan hänellä mielessä kesä ja rantakoivut :)

Ja lopuksi vielä talvi-iltana kuvattu videonpätkä eli näin syntyi kauluksen etupistokirjonta.


Nyt on suurennuslasilamppu pakattu odottamaan ensi syksyä ja tykkimyssyn tekoa ja ehkä seuraavana talvena pitsinnypläystä eli homma jatkuu.

12 kommenttia:

  1. Ihana puku! Oma mummuni teki myös Hämeenlinnan seminaarissa 1930-luvulla tuon Peräpohjolan puvun. Syy puvun valintaan hänellä oli hinta - tuon puvun tarvikkeet olivat edullisimmat, oman alueen pukuun ei ollut varaa! Jossain tuo puku meilläkin on, iso työ olisi minullakin tehtävänä. Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullahan on oikea aarre ja sehän voi olla hyväkuntoinenkin, niin että pääset vähällä laittamisella. Etsi vaan käsiisi se.
      Tämä puku on vietättävällä tavalla vaatimaton ja korukin niin pieni :)

      Poista
  2. Voi miten hieno projekti ja kauniisti kunnostettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyytyväisenä kiittelen. Minäkin tykästyin tähän entistä enemmän tekemisen aikana, vaikka sitä tuskanhikeäkin tuli valutettua. Siinä on loppuelämäksi vaatetta nimittäin jos pysyisi suurinpiirtein tässä kuosissa :)

      Poista
  3. Todella hieno ja moniin juhliin upea puku!

    VastaaPoista
  4. Johan onkin hieno ja arvokas perinne-asu. Kauniit värit. Minkähän alueen puku tämä mahtaa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on Perä-Pohjolan puku eli mitä niitä nyt on Kemi, Rovaniemi, Kemijärvi, Tornio jne.

      Poista
  5. Oikea mestaristyö!

    Minna-Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, ei nyt sentään mutta kiitos kauniista sanoista :)

      Poista
  6. Kansallispuvut ovat arvokkaita -ja todella pitkäaikaisia juhlavaatteita.
    Minäkin olen juhlinut perimässäni puvussa jo monet juhlat ja päivät. Ja aina saan päät kääntymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Pitää kyllä hattua nostaa entisaikojen taitaville ompelijoille ja nykyisille kans. Hienoa olla mukana tällaisessa perinteen jatkamisessa.

      Poista