sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Vauvaneuleet yksi ja kaksi

Aijai että onkin ihana neuloskella näitä pikkuisia neuleita ja vieä omaan perheeseen. Oi onnea :)

Muutama vuosi sitten neuloin ystäväpariskunnan vauvalle nutun Dropsin ohjeilla ja jo silloin tuumasin, että teen samanlaisen jos joskus tulee sellaisen tarve. Ja tämä nykyinen värivalintakin taisi jo silloin olla mielessä ja mikä hauskinta, tuleva äitikin tykkää siitä.

Koska vauva syntyy keväällä, ajattelin ettei hän heti välttämättä tarvitse villavaatteita, no myssyn ja sukat tietenkin mutta noin muuten. Neuloin nutun 6-9 kuisen koolla, jotta sillä olisi pidempi käyttöaika. Noita mittasuhteita katsoessa helma näyttää vähän lyhyeltä verrattuna hihoihin, mutta äkkiäkös sen pidentää vaikka neulomalla valkoisen reunan siihen. No mallataan sitä sitten aikanaan.


Malli Dropsin vauvanuttu 
Lanka  Drops Baby Merino 
Menekki n. 150 g 
Koko 3-9 kk 
Puikot 2,5 mm puikot
Muuta  6 nappia


Neuloin hihat samaan tyyliin kuin silloin aiemmin eli tein niihin muutaman kerroksen enemmän leveyttä kuin ohjeessa ja silmukoin hihan alasauman. Pääntietä kavensin tekemällä kaulukseen lyhennettyjä kerroksia tasavälein. Niitä tuli yhteensä 15 ja nyt ei sitten tarvitse neuloa tai virkata kiristyskerrosta jälkikäteen.



Napeiksi valikoitui suloiset kookostähtinapit. Saas nähdä kuinka käytännöllisiksi ne sitten osoittautuvat, meinaan jos vauva oikein innostuu möngertämään puettaessa niin voi tulla hieman haastetta pukijalle. Tätä silmällä pitäen virittelin jo hieman noiden napinläpien reunoja niin etteivät sakarat eksy silmukoiden väliin. No saahan nuo vaihdettua jos eivät toimi.


Myssyjäkin on tullut neulottua oikein kaksinkappalein ja saumattomaan norjalaiseen malliin. Ensimmäisen neuloin 6 kk ikäiselle eli aloitussilmukoita oli 121 ja toisen tein muka pienemmän eli vähensin alotussilmukoita kuudella, mutta kyllä niistä tuli melkein samankokoiset.


Tällä kertaa Jaana-nukke oli vähän liian pieni malliksi, mutta pitihän sen päästä poseeraamaan kun on näin merkittävät neuleetkin kysymyksessä. Ja nyt tämä lähtis neulomaan pöksyjä nutun kaveriksi.

10 kommenttia:

  1. Ihania pikku neuleita! Mukavaa mummoilua sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos ja lupaan harjoitella mummoilua, jos ei muuten niin kutomalla sukkaa hämärässä :)

      Poista
  2. Kauniit neuleet ja napitkin oli hienot! Isoäitiys on kivaa, vaikkakin eilen kuulin useamman kerran , että mummi on tyhmä! (kaikki kuusi 2-6 v olivat samassa paikassa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sulla on jo noin monta lastenlasta! No meniskö tuo tyhmämummo siihen samaan jatkumoon kuin tyhmä-äiti? Viimeksi mainitusta lienee kokemusta kaikilla äiti-immeisillä :)

      Poista
  3. Oijoi, miten ihanat hommat sulla siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne, ihan tässä hyrisee mielihyvästä neuloessa :)

      Poista
  4. Saumatonta siksakmyssyä en olekaan vielä kokeillut. Täytyypä tutustua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Tuo on todella mainio malli ja se saumattomuus on vain plussaa.

      Poista
  5. Ihania pikkuneuleita :) Onnellista mummoilua! :)

    VastaaPoista