sunnuntai 3. elokuuta 2014

Kirjallinen Wiikon Wanha

lainaus Pentti Haanpään kirjasta Muistiinmerkintöjä vuosilta 1925-1939:

JUHANNUSYÖ INARILLA

... Puolenyön hetkellä lähdettiin me kolme ja Viekkolan isäntä neljäntenä. Yö oli kaunis. Emaljimukia käsiteltiin ja silmäiltiin kiikarilla Inarin saaria, niemiä ja salmia.


Ajeltiin kapeata Mahlatin salmea ja poikettiin sen toisessa päässä olevaan Lapin taloon Nuora-Juhaniin. Paikka oli kaunis.


Ranta kallioinen aittoineen.


Asuinrakennus oli maalattu punaiseksi. Akkunasta näin joitakin lehtiä. Siis sivistystä täälläkin. Laajassa pirtissä makasi lappalaistyttö täysissä pukimissa, jotka kuitenkin olivat lantalaiset. 


Jatkettiin matkaa ja maisteltiin nelikulmaisen taimenen rasvaa. Sitten tuli näkyviin Ukonsaari, lappalaisten muinainen uhrauspaikka, korkeana ja kallioisena, muutamia mäntyjä laellaan...

Niin sitten alkoi paluu. Inarin kirkolla ei käyty. Nuora-Juhanissa käytiin jälleen. 


Tyttö keitteli kahvit Lapin takassa.



Katon rihmassa riippuvia lankarullia arvailtiin ja niitä sanottiin olevan yksi vaille puolestatoista sadasta.

Ja moottori kävi jälleen ja matka leikkaantui. Tuli Koppelon kylä ja Ransu ja ryyppyjä ja uinti ja hieman untakin ja hieman paluuta takaisin...

Ivalo 25.VI.30

Kuvat ovat tämän kesän lomareissulta ja juurikin kirjan mainitsemasta paikasta. Mitähän on mahtanut lappalaistytön eli mummoni mielessä liikkua kun maistissa olut miesporukka on keskellä yötä tullu kylään :). Tekstissä mainitut lantalaispukimet tarkoittavat tavallisia vaatteita, siis niitä joita lantalaiset eli pohjoissuomalaiset (ei saamelaiset) käyttivät. Lieneekö kirjailija hämmästynyt kun kaikki eivät olleetkaan lapintamineissa. Rihmassa riippuvia lankarullia on edelleen Nuoran Juhanin tuvassa, muttei enään niin paljoin kuin vuonna 1930. Nykyään tuo muistorikas, rakas paikka on serkkupojan omistuksessa ja voi miten siellä oli taas lystiä.


6 kommenttia:

  1. Oi että miten upea ja kaunis paikka.
    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä kaunis paikka ja muistot tekee siitä varmaan vielä kauniimman.
      Mukavaa viikkoa myös sinulle :)

      Poista
  2. Liekö noilla lankarullilla vain koristetarkoitus vai liittyykö niihin jotain muutakin? Puiset lankarullat ovat joka tapauksessa kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän ne ollu lähinnä ripustusnaruja, siis että sukat ja vanttuut, kuivana tai kosteana sinne ripustettiin. Serkkutyttö tosin sanoi ettei narulla meinaa pysyä mikään, nääs kun rullilla on se pyörimis ominaisuus :)

      Poista
    2. Rullanarulla säilytettiin muutakin kuin sukkia. Tuvassa ei tavan mukaan ole ollut komeroita joten ylimääräiset vuodevaatteet ja ihmisten pukimet laitettiin narulle. Rullat kai helpottivat vaatteitten poisottoa eikä pukuihin tullut narun jälkiä vaikka kauankin olisivat olleet säilytyksessä. Talossa oli käsityöihmisiä kun lankaakin on kulunut rullatolkulla. Sieltäpä lienee AnniKaisen ja äitinsä käsityötaito peräisin, minulle sitä ei sitten ole riittänytkään. :) Terv. tätsy

      Poista
    3. Kiitos tätsy tarkennuksesta ja ennenkaikkea kiitos sulle ja Aipalle mainiosta kirjavinkistä. Miten lie osunutkin teidän silmiin :)

      Poista