sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Takki ja paita

Kävin muutama viikko sitten lankaostoksilla Kuopiossa. Mielessä oli ihan tietyntyyppistä lankaa simppeliin ostomalliin, mutta en löytänyt just mieleistä. No ostin kuitenkin tätä Katia linen lankaa, vaan tämäpä halusikin tulla vallan joksikin muuksi kuin olin ajatellut.

Kevät ei ole täällä kovin pitkällä kuten huomaa tuosta kuvan pikkukoivusta. Itse asiassa ruiski räntää just kun mentiin kuvausreissulle mutta kyllä se aurinkokin pilkahti, vaan ei lämmittänyt.


Malliin katsoin hieman ohjeistusta vanhasta käsityölehdestä, mutta silmukkaluvut sun muut on omasta päästä. Kuten tavallista, neuloin takin ylhäältä alas ja samoin kuin hihat. Mietin, jotta annanko häiritä itseäni tuon lyhennetyistä kerroksista johtuen tulleen hihapyöriön reunan. Se on vähän rosoinen, mutta toisaalta kun se on yhtä rosoinen toisessakin pyöriössä niin olkoot.


Muotoilin takkia hieman rintojen ja vyötärön kohdilta lyhennetyin kerroksin ja lisäämällä ja kaventamalla silmukoita. Puuvillapellavasekoitelanka oli uusi tuttavuus. Villaa on kieltämättä mukavampi neuloa, mutta meni se tämäkin ja lopputulos vaikuttaa oikein kivalta. On varmaan sopivan vilpoinen lämpimillä ilmoilla.


Malli Bolero-ohje omilla muokkauksilla Suuri käsityölehti 6-7/2009
Lanka Katia linen (53% puuvillaa, 47% pellavaa)
Menekki n. 400 g
Koko m
Puikot  3,5 mm 
Muuta  9 nappia


Tällä kertaa ei ollut säätämistä nappien kans sillä hoksasin, että sen kökkölankatakin napit olis just passelit tähän. Siis napit vaihtoon, tosin saapa nähdä milloin saan ommeltua siihen onnettomaan toiset tilalle. Voi sitä kökköä sentään kotona käyttää ja miksei metsässäkin, muttei oikein immeistenilmoilla.

Ja ommeltukin on. Kokeilin taas uutta paitismallia, että josko se istuisi paremmin kuin esim. se yksi.
Ja kyllä istuu. Varmaankin tuolla olkakaarrokkeella on osuutensa istuvuuteen samoin kuin oikealla koolla. Ohjeesta poiketen jätin kauluksen tuommoseksi pystyversioksi. Voi olla, että syvemmillä muotolaskoksilla olisi saanut enemmän istuvuutta mutta toisaalta ihan hyvä ettei paita ole liian tyköistuva, olen nimittäin huomannut että muutoksia tapahtuu, siis kehossa. Olen ikäni ollut suurin piirtein saman kokoinen, mutta aivan kuten ystävät varoittelivat, viidenkympin jälkeen alkoi tapahtua kehitystä leveyssuuntaan :)


Malli Girly Touch paitapusero Ottobre 5/2013
Kankaan menekki n. 1,5 m ehkä
Koko 42
Muuta  11 nappia

Ostin tämän ihanaisen puuvillakankaan Kuopion Napista ja nauhasta ja nuo napitkin ovat samaisesta kaupasta. Siellä oli joskus myynnissä hirmu halvalla semmosia sekanappipusseja ja ostin muutaman. Joitakin nappeja on harmittavasti vain kolme tai neljä, mutta sitten on joitakin, niinkuin nyt näitä vaikka kuin ja voi hitsi miten hyvin nämä minusta sopivatkaan tähän hieman nostalgiseen kankaaseen.


Paita on vähän tylsän tavallinen (niinkuin tekijänsäkin :), mutta olen ihan tyytyväinen samoin kuin tuohon neuletakkiin ja uskon että tulen käyttämään niitä.


Ai että oli kauniita värejä luonnossa, vaikka vihreys oli vielä vähissä. 

11 kommenttia:

  1. Minä tarvitsisin tänne blogimaailmaan samanalaiset tykkäysnapit kuin facessa tai instagramissa ja vaikka missä, sen verran kehtuuttanut on kommentointi. Mutta täällä ollaan, ei olla menty hukkaan vaikka en ole kauheasti kommentoinut. Ja tiedätkö, tylsät vaatteet ovat parhaita. Minä tarvitsisin useampia tylsiä vaatteita, eritoten tuommoisia neuletakkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ois kyllä kätevät. Itsekin myönnän, että olen laiska kommentoija ja ois kuiten kiva jättää joku merkki vierailusta.

      Olkoot tylsyys ilomme :)

      Poista
  2. Minusta tuo paita on hieno, kangas on erityisen kaunis, vähän retro. Hyvät kankaat ovat kiven takana. Siis sellaiset, jotka eivät kulahda jo ommellessa. Minun mielestä kun esimerkiksi paitapuserokankaan sopii olla vähän vahvempaa.Toki takkikin on upea, mutta se nyt ei ole uutta Annikaisen blogia lukeneelle. Tavattoman hyvin viimeisteltyjä neuleita teet. OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, tuntuu ettei oikein mistään saa nykyään muuta kuin verhokankaita. No voihan sitä toki niistäkin vaatteita ommella jos on sen laatuista :) Tuossa kankaassa on kyllä jotain 60-lukulaista ja se on todella hyvän tuntuista. Oli ilo ommella. Oisin ostanut enemmänkin, muttei sitä ollut kuin tuo pakan loppu.

      Poista
  3. Kaunista jälkeä taas kerran! Pidän tuosta paitapuserosta erityisesti! Poden jonkinlaista ompeluvimmaa tällä hetkellä, ja paitapuserokaavat ovat pyörineet edessäni kerran jos toisenkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompeluvimma kuulostaa mukavalta. Minuakin ompeluttas kovin, mutta kun on hyvistä kankaista puute :(

      Poista
  4. Kiva takki! Pitäis kunnolla tutustua tuohon ylhäältä alas-menetelmään!
    Kiva myös paitis,mainio kangas.
    Ihana tuo aiemmassa popstauksessa tytärtesi esittelemä huivi! :)

    VastaaPoista