lauantai 19. tammikuuta 2013

Joko on yö puolessa, nälkä suolessa?

kysyy karhu Heikinpäivänä eli tänään Kesälahtelaisten mukaan. Ympäri maata on uskottu, että Heikki talven selän katkaisee ja sehän sopii. Joten tämä olis niinku Wiikon Wanha pitkästä aikaa ja kun kerta Heikistä on puhe, niin Heikistä tieten kuvakin.

Ensimmäinen kuva(t) on vuodelta 1986. Olemme tulleet muutama päivä sitten poikavauvan kans synnytyssairaalasta kotiin. Rupesin ottamaan kuvaa vauvasta ja isosisko toimi innokkaana assarina. Hän järjesteli viltille pikkuveljen viereen väriin sopivia pehmoleluja ja kun homma näytti hyvältä aloin näpsimään kuvia, mutta siskopa nosti viltin reunat ylös ja ikäänkuin paketoi pikkuveljen :)


Mitähän lie ollut mielessä. Ehkä hieman mustasukkaisuutta mutta ei kyllä kovin, sillä heistä tuli oikein sopuisia sisaruksia. Kuvassa näkyy uusi matto, jonka kudoin Heikkiä odottaessani. Asunto on vaihtunut nuista ajoista muutaman kerran, mutta kuten eilispäivänä otetusta kuvasta näkyy, matto on edelleen meidän lattialla.


Kuvista voisi päätellä, että värit on vaalenneet (harmaat ja haalenneet) mutta se on vain harhaa tai sanottasko kuvaajan taitamattomuutta. En siis saanut säädettyä kuvan värejä kohdilleen. Matto on kudottu mummovainaan ja äidin leikkaamista räsykuteista ja mahdollisesti myös omaleikkaamista. Minulta se homma ei kyllä käynyt niin näpsäkästi kuin tuolta tehokaksikolta.

Hyvää Heikinpäivää kaikille ja eritoten Heikeille, sille omalle varsinkin!



8 kommenttia:

  1. Hyvää Heikinpäivää! Minulla on 15-vuotias Heikki-poika. Päivänsankari halusi ruuaksi pizzaa, äitiä laiskotti. Söimme pizzaa Raxissa.

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus, voisi melkein olla äitini kirjoittama :) Hänkin mattoja tehnyt ja '80-luvulla hoitanut minua ja pikkuveljeäni Heikkiä.

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus ja nostalgiset kuvat.
    Minäkin aloitin haasteet, käy kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuli kyllä ihan nostalginen olo tuota katsellessa. Aika menee niin sukkelaan.

      Poista
  4. Hei. Onko tuo Heikkivauvan asu eräänlainen potkupussi vai valehtelevatko nää mun kaihiset silmäni. Kyselee tätsy täältä Hartolan Metsistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öh, ei ole potkupussi eikä hyljeasu, vaikka vähän siltä näyttääkin :). Ihan tavan potkuhousut on pojalla jalassa, mutta kuvakulma on vähän hassu. Siis ei kaihin syytä :)

      Poista