torstai 24. toukokuuta 2012

Mikkola-hame

Törmäsin joskus aikanaan mielenkiintoiseen Mieland firmaan joka tekee vaatteita omista painokankaistaan. Niillä oli tai on varmaan vieläkin semmonen Morottaja-hame (itekki tässä ollaan 11. polven Morottajia :), jossa on jotain todella viehättävää.

Tässä jokunen aika sitten törmäsin varastossa olleeseen punaiseen kankaaseen, jonka olin painanut kymmeniä vuosia sitten. Siitä tuli joku ihme mielleyhtymä tuohon Morottaja-hameeseen ja aattelin, jotta katsotaanpa millainen hame siitä tulisi. Vaan jotta homma ei olisi liian hätäistä, meni vielä puolisen vuotta ennekuin pääsin tuumasta toimeen. Ja nyt minulla sitten on hame.


Alunperin minun piti tänään ommella eräästä toisesta kankaasta samantyylinen mekko kuin Tuijalla. Sekin kangas on jo vuoden huhuillut varastossa. Leikkasin jo kaavatkin, mutten vielä kangasta. Ja kun kerta kaavoja oli ruvettu leikkelemään niin leikkasin hameenkin kaavat Joka tyypin kaavakirjasta ja kankaan samantien. Ja jottei homma olisi vallan tyssännyt niin kipaisin kylän ainokaiseen kangaskauppaan vetoketju ostoksille. Ei löytynyt piilovetoketjua mekkoon, mutta onneksi sentään tavallinen. Hameeseen sensijaan en saanut punaista vetoketjua. Koskapa en malttanut jättää hameen tekelettä kesken, ompelin siihen kotoa löytyneen mustan vetoketjun. Eipä tuo niin hirveästi tuolta irvistele.


Kangas on painettu seulalla, johon olen itse valottanut valokuvakollaasin meidän senaikaisesta aitan seinästä. Siitäpä kuosille tuo Mikkola nimi. Olisi pitänyt ajatella tarkemmin kuosin kuvion sijoittelua ennen kankaan leikkaamista.

 

Tuo neliönmallinen kuvio olisi saanut olla helmassa kokonainen, mutta nyt se on noin. No joo, jos hametta lyhentäs niin saishan siitä sellaisen, mutta näillä säärillä sitä ei kyllä ilkiäis käyttää.


Jos ei muuta niin on tämä ainakin ihan hyvä kotihame. Kaava oli ihan toimiva, joten käytän varmaan toistekin. Vielä kun oppisi käyttämään näitä hameitakin :)

12 kommenttia:

  1. Nätti hame ja ihanan punainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt on selvästi punainen kausi meneillään :) Jokohan minä tänään uskaltautuisin leikkaamann sen toisen kankaan. Mallia vaan jahkailen vieläkin.

      Poista
  2. Kyllä ton hameen kanssa on hyvä opetella käyttämään hametta. Se on kivan näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opetellaan juu mutta kun sitä on niin tottunut vaan housuihin:) Tosin silloin muutama vuosi sitten kun oli ne hirmu helteet, niin ei voinut kuvitellakaan kulkevansa housuissa.

      Poista
  3. Kylläpä suntyi kiva hame tosi hienosta kankaasta! Ja kiitos kaavakirjamuistutuksesta. Minullakin on se, mutta olin unohtanut tykkänään. Tosi hauskoja nuo Mielandin vaattet. Miten en ole huomannut kauppaa Rovaniemelä? Sitä sietää ihmetellä. Toivottavasti saavat tuotekehiteltyä uutta piakkoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauan sitä pitikin marinoida ennenkuin keksin käyttötarkoituksen. Jäi vielä sen verran että ehkä sain jonku pikkulaukun tai pussukan. Siis sanonta aika tavaran kaupitsee pitänee paikkaansa.

      Minä kans toivon, että tuotekehittely tuottaa tulosta. Kaunkohan sitä kärsii olla luovalla tauolla niin ettei se vaikuta negatiivisesti yritystoimintaan?

      Poista
  4. Kyl noil sääril hyvin passaa hametta käyttää. Mielenkiintoinen printti antaa kivasti ilmettä linjakkaalle hameelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joopajoo, suonikohjut ja kaikki :) Saas hähdä tuleeko käytettyä muualla kuin kotona. Tekis mieli kokeilla josko tuota kaavaa muokkaamalla sais semmosen vähän matalampi vyötäröisen mallin, siis semmosen joka kans istuis hyvin. Hmm, voispa kokeilla joskus.

      Poista
  5. Hieno hame!
    Mukavasti kuvissa toistuu punainen taustalla, veneessä siis. Vai laivako lie?

    VastaaPoista
  6. Kiitos :) Eiköhän tuo taustalla oleva paatti laivasta mene, vaan saattaahan se venekin olla. Jos joskus näkee sen omistajan niin pitääpä kysäistä :)

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva hame! Mäkin olen tosi huono pitämään hameita, täytyisi vaan opetella välillä, kun aina pitää niitä iänikuisia farkkuja....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos. Sama vika täällä. Tosin silloin muutama vuosi sitten kun oli ne hirmu helteet ei tullut mieleenkään käyttää mitään muuta kuin mekkoja ja hameita. Jospa niin kävis tulevanakin kesänä :)

      Poista