tiistai 28. helmikuuta 2012

Mikä neuvoksi minulle?

Kalevalan päivän kunniaksi Wiikon Wanhana laulu numero 55. Kantelettaresta, jossa kerrotaan mielenkiintoinen keino suhtautua murheisiin. Voisi toimia nykyäänkin :).


Mikä neuvoksi minulle,
mikä neuvon antajaksi?
Neuo neitonen minua,
opastellos orpolapsi!
Ei neijestä neuvojata,
orvosta opastajata,
neuottu itseki neiti,
opastettu orpolapsi.
Enkä huoli huolimahan,
suuresti sureksimahan;
Annan huolia hevosen,
murehtia mustan ruunan,
rautasuisen surkutella,
suuripäisen päivitellä.
Hevosell' on pää parempi,
pää parempi, luu lujempi,
koko ruumis runsahampi,
kaulasuonet kantavammat.


Muutama vuosi sitten löysimme tämän aarteen kirjaston poistomyynnistä; Kantelettaren ensimmäinen painos vuodelta 1840, präntätty J. Simeliuksen lesken tykönä.

4 kommenttia:

  1. Wau, mikä löytö.
    Minä olenkin ihmetellyt, mistä tulee nykyisinkin kuultava sanonta: "Antaa hevosen surra, kun sillä on suurempi pää". Nythän sekin selvisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kuulin tuon sanonnan eilen eka kertaa ja nyt toistamiseen. Lienee siis muinaissuomalaista perua :)

      Poista
  2. Minäkin oon tuohon sanontaan törmännyt ja sitä ihmetellyt. Mutta enpä ole folkloristina niin hyvin lukenut Kanteletarta että olisin sen tiennyt siellä jo esiintyneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkohan minä ainut, joka ei ole törmännyt tuohon hevosen päähän :)No ei se ainakaan sitä meinaa etteikö suruja ois ollu.

      Poista