maanantai 17. tammikuuta 2011

Wanhalle uutta

Hehheh, oli ihan pakko laittaa moinen otsikko. Jäljenpänä selitys.

Pahoittelen heti alkuun kuvien laatua. Ne on otettu kiireessä ja vähässä valossa eli luvassa daideellisia otoksia. Uusia ei ehdi ottamaan vähään aikaan eli tyytyminen tähän.

Töissä olen huomannut, että melkeinpä käyttökelpoisin villavaate on joku kevyt liivi. Se ei ole liian kuuma ja lämmittää kuitenkin sopivasti. Pari minulla jo onkin mutta eipä yhtään kietaisuliiviä. No eikun tekemään vallankin kun tuli ostettua sopivan ohutta lankaa. Ja kun viidestoista päivä alkoi lähestyä niin ajattelin, että liivihän voisi sopia myös juhla-asusteeksi (sikälimikäli valmistuisi ajoissa), vallankin kun langan ja koltun väri sattumalta rimmasi niin hyvin.


Koska olin neulonut samaisesta langasta ennenkin, uskalsin ryhtyä toimeen ilman senkummempia laskelmia, periaatteella koko homma hatusta ja mututuntumalla. Vanhassa mustassa neuletakissa on kiva, pelkistetty pintaneule joka toimii molemmin puolin ja ajattelin tehdä tähän samoin. No mallineuleenkin kaivelin hatusta ja jossain vaiheessa huomasin ettei se mennytkään ihan samoin. No ei väliä, toimii näinkin.

Aloitin olkapäiltä, koska siten oli helpompi sovittaa neuletta sen edetessä. Kauluksen uurteet ja kädentiet onnistuivat hyvin, takana olevat kiilat myös, mutta


kietaisuvyöt ovat ehkä turhan leveät. Mietinkin tässä, josko purkaisin ja tekisin ne uudestaan. Se kylläkin edellyttää, että puran koko helmaosan sillä vyöt on neulottu työhön lisäämällä silmukoita. Neuleessa ei ole siis yhtään saumaa. Ja en ole aivan varma onko tämä nurjapuoli sittenkään kivan näköinen.

Malli omasta päästä
Lanka Novita Florica
Menekki 200 g
Koko sopiva
Puikot 3,5 mm pyöröpuikot
Virkkukoukku 3 mm


Liivi kyllä valmistui ajoissa, mutta kävi sitten niin, etten kuitenkaan laittanut tätä, enkä liion samanväristä kolttuakaan synttäreilleni, joita vietettiin viime lauantaina. Aiemmin mainittu vanha musta villatakki sai luvan lämmittää hartioita ja tunnelman lämpimyydestä vastasi satapäinen ystäväjoukko. Kiitos heille kaikille. Voi että oli lystiä, vieläkin hymyilyttää :)

Satuin vielä saamaan lahjaksi ystäväni tyttären tekemän huovutetun kaulanauhan ja sehän sopi tällaiselle villanystävälle kuin nenä päähän ja sai luvan heilui kaulalla koko illan. Ja kyllä se heiluikin. Kiitos Idalle :)

JK. Unohdin mainita, että sain toisenkin käsitöihin liittyvän lahjan. Tuossa alimmassa kuvassa olevat henkilöt plus herra R. (kiitos vielä kerran :) olivat porukalla kehränneet kultalangasta minulle tuollaisen kultalevyn ja niinkuin suuressa maailmassa tapana on, minäkin ripustin sen vessan seinälle :)

17 kommenttia:

  1. Kaunis tuo violetti! Oikeassa kyllä olet, ohkaisemmat kietaisunarut voisivat olla vielä kauniimmat.
    Paljon onnea sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kaunis liivi ja kaunis väri! Millasista Florica on, säylyttääkö muodon?

    VastaaPoista
  3. Myöhästyneet onnittelut!
    Kaunis liivi on!

    VastaaPoista
  4. Lankastia: Minuakin tuo väri miellyttää just nyt oikein kovasti. Ja kyllä minä taidan purkaa tuon helmaosan ja neuloa vyöt uudelleen, niin että niistä tulee narut. Kiitos onnitteluista :)

    Anna: Kiitoskiitos. Minusta tuo Florica on ihan hyvä lanka, tosin aika löyhäkierteinen. Ei nyppyynny pahasti.

    Mammutti: Kiitoskiitos :)

    VastaaPoista
  5. Siis sulla on ollut synttärit? Onneksi olkoon, näin jälkikäteen. Minä tykkään kyllä tuosta liivistä. Floricasta en ole tainnut neuloa vielä mitään, tuijotin sen sävyjä kyllä marketissa joku päivä sitten. :)

    VastaaPoista
  6. outi: Kiitos ja juu, minulla oli puoli-ylpöt lauantaina :)

    VastaaPoista
  7. Kaunis liivi ja tosi kivan värinen, tykkään siitä!
    Tuhannesti onnea ja isot halaukset synttäreittesi johdosta! :-D

    VastaaPoista
  8. Voi, paljon onnea näin jälkikäteen! Kietsu on hieno ja varmasti käytännöllinen sitten myöhemminkin. Toteutus kuulosti hauskalta ja rennolta: oho, tää menikin näin mutta ei haittaa :)

    VastaaPoista
  9. Onnittelut! Kylläpä on ollut kivat juhlat ja hauskat lahjat.

    Liivi on kaunis, ja minusta nuo leveämmät nauhat ovat aika mukavan erikoiset.

    VastaaPoista
  10. Rosalie: Thank you :)

    Marleena: Kiitoskiitos ja halaus sinnekin :)

    helena: Kiitos :) Juu, tuo oli oikein rento neulomus joten purkaminenkaan ei paljon harmita ja eihän sitä paljon tarvi purkaa jotta saa kapeammat remelit. Jospa vaikka huomenna.

    Pirjo: Kiitos ja kyllä oli lystiä, vieläkin hykerryttää :)

    Nuo nauhat meinaa mennä rullalle, varsinkin takana joten purkuun vaan.

    VastaaPoista
  11. Paljon onnea! Juhlat on ihania. Muiden juhlat kaikkein parhaita.

    Minä juuri ajattelin tänään kasmirvillaisessa ihan lyhythihaisessa kietaisuneuleessani, että tällaisia pitäisi olla kaapissa muitakin kuin musta. Sitä paitsi olen tainnut lihoa siitä, kun ostin neuleen. Se ei istu niin kuin pitäisi. Samalla mallilla uusi superohut ja unelmanpehmeä. Se on nyt tavoitteeni. :)

    VastaaPoista
  12. Jatta: Kiitoskiitos :)

    Solveig: Minä olen aika arkinen tyyppi mutta kyllä se on kiva juhlia aina välillä ja nyt oli jotenkin erityisen kivaa :)

    VastaaPoista
  13. Myöhästyneet onnitteluni!
    Liivi on kaunis, sopii sinulle kauniisti.

    Tyttäreni,(esikoisemme) täytti muuten samaisena lauantaina 19 vuotta! :)

    Minä taasen täytän huomenna sen 25v vai miten senyt olikaan... ;)

    VastaaPoista
  14. Iloiset synttärionnittelut!

    Florica on minulle muistojen lanka, siitä olen kutoa tuhrannut jotakin teini-ikäisenä. Muistelen, että värikartta oli silloin aika laaja ja kaunis, ja kauniilta näyttää kietaisuliivisikin väri. Minua eivät leveät nauhat häiritsisi, mutta oman maun mukaan!

    VastaaPoista
  15. Villanne: Kiitos :) Meitä on siis monta, myös Martin Luther King on syntynyt samana päivänä ja hänen kunniakseen usassa on silloin vapaapäivä. Saishan tuo olla meilläkin :)

    Ikä on niin suhteellinen käsite. Vaikka mittarissa on noin suuri luku en kyllä koe itseäni millään lailla vanhaksi. Voihan olla että sekin päivä vielä tulee, vaan ei huolta nyt :)

    Tuija: Kiitän :)

    Juu, tuo Florica on ollut markkinoilla aika kauan. Tein siitä villatakin joskus parikymmentä vuotta sitten, vieläkin ois muuten hyvä, mutta hihansuut on rispaantunu. Aika hyvin kestää kulutusta noin löyhäkierteiseksi langaksi.

    Vyöt menee uusiksi. Purin eilen illalla helman pois ja nyt pähkäilen vöiden uutta leveyttä.

    VastaaPoista