sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Lakkeja laumana

Minä vähän innostuin tästä hattumallista, kun kerrankin on sellainen joka jotenkin passaa tähän päähän. Muokkasin vähän molempia hattuja niin että alussa levensin tuota pantaa paljon loivemmin kuin ohjeessa ja tein päälaen loppukavennukset suuremmalla silmukkamäärällä. Silmukkaluvutkaan eivät olleet ihan ohjeen mukaiset, mutta kelpo päähineet tuli näistäkin.

En tiedä mitä lankaa tämä vaaleampi hattu on. Sain sen kaverilta eikä hänkään muistanut alkuperää. On varmaan täysvillaa kun oli semmosia heinänkorsia tai jotain mukana.


Mustaan hattuun neuloin tuommoiset nyppyjutut. Mallitilkussa ne näyttivät oikein kivoilta,


mutta mustalla ja hiukan ohuemmalla langalla neulottuna niistä ei tullut kovin kummoiset. Jos tekisin vielä yhden niin sommittelisin ne hiukan toisin, mutta nyt vähän kehtuuttaa.


Aloitin tämän mustan hatun pannan neljällä silmukalla kun ohjeessa se aloitetaan yhdeksällä. Levensin pantaa vielä loivemmin kuin tuossa vaaleammassa hatussa. Toimii oikein hyvin.


Tältä naapurin tammi näytti tänään. Edellisen postauksen kuvaan verrattuna väri on muuttunut ruskeammaksi.

 

Onkohan siinä viikon päästä lehtiä ollenkaan? 

maanantai 6. lokakuuta 2014

Ja hattukin olla pitää

Kiitos edellisen postauksen kommenteista. Nehän lämmittävät niinkuin tämä takkikin. Ja nyt ei kuulkaa palele päätäkään.


Minulla on Alana Dakosin iki-ihana Botanical knits kirja, jossa on monta neulomisen arvoista mallia mm. tämä Oak trailia, jota olen katsellut sillä silmällä jo pidemmän aikaa. No nyt kun oli herkullista lankaa ja sattumoisin aikaa ynnä että kädetkin pelaa (jotenkuten) niin eikun neulomaan.

Vaikka seurasin ohjetta niin en kyllä saanut tuota poikittain neulotun pannan yhtymäkohtaa näyttämään samanlaiselta kuin ohjeen kuvissa. Heräsikin epäilys josko en ole ymmärtänyt oikein. No en antanut sen häiritä vaan jatkoin ja tein muutaman kavennuksen oman pään mukaan. Hämmästys olikin suuri, kun silmukkaluku täsmäsi ohjeen kans tuon otsapannan jälkeisessä sileässä osuudessa. Hyvä niin.


Malli Oak Trial by Alana Dakos
Lanka Louhittaren luolan Pohjan Akka (Vilja)
Menekki n. 70 g
Puikot  4 ja 3,5 mm pyörö- ja sukkapuikot


Hattu on just sopivan kokoinen ja pitää vielä kehua tuota lankaa, siis siinä on aivan ihana tuntu ja neulottavuus (siis jos kädet ois kunnossa) ja tieten väri. Sitä jäin vielä vähän, joten pitänee neuloa vaikka kädenlämmittimet seuraavaksi. Ja hmm, tuliskohan siitä vielä huivikin :)


Naapurin tontilla on tammi, joka pudottaa suurimman osan lehdistään meidän puolelle, mutta on se niin kaunis puu ettei haittaa. Siinä ne haravoituu senkin lehdet omien seassa, joita niitäkin kyllä piisaa (ks. ylimmät kuvat).

lauantai 4. lokakuuta 2014

Syksyn väreissä

Täällä oli viikolla todella kauniita usva-aamuja pakkasöiden jälkeen ja niin oli onneksi tänäänkin. Heti seitsemän jälkeen suunnistimme Unnukan rantaan kuvailemaan ja voi miten olikin aivan ihana valo (ja kylymä). Innostuttiin vähän, niin että suokaa anteeksi tämä kuvapaljous :)


Aloitin tämän neuleen noin kuukausi sitten. Tein aluksi ihan mallitilkun ja kokeilin samalla miltä mallineule näyttää. No minä ihmettelemään kun ei näyttänyt oikein miltään vaikka kuin tein ohjeen mukaan. Sitten jossain vaiheessa älysin lukea ohjetta tarkemmin ja kun kerta olin jättänyt yhden pienen sanan (odd) huomioimatta niin eihän se pelittänyt vaan sittenpä rupes lyyti kirjoittamaan tai siis tässä tapauksesessa neulomaan.

Ohje on kirjoitettu puserolle, joka neulotaan ylhäältä alas ja se mikä erityisesti kiinnosti minua tässä mallissa oli kivan simppelin ulkonäön lisäksi kaarrokkeen yläosassa lyhennetyillä kerroksilla aikaansaatu istuvuus.


Halusin muuntaa puseron takiksi ja kun en saanut muuten niin mainiosti kirjoitetusta ohjeesta selvää mistä ohjeen kerros alkaa, otin yhteyttä suunnittelijaan ja sain pikapikaa vastauksen, jonka avulla oli helppo muuntaa ohje tasona neulottavaksi. Tein joitakin muokkauksia ohjeeseen kuten esim. lisäsin istuvuutta lyhennetyillä kerroksilla rinnan kohdalle.


Hihoista olikin juttua jo tuolla aiemmin. Purin sen ensimmäisen ohjeen mukaan neulotun hihan, koska siitä tuli liian leveä ja neuloin sen uudelleen kaventaen sitä reilusti enemmän ja hyvä niin. Pituutta olisi näköjään saanut olla sentti pari enemmän, jotta tuo mallineule olisi alkanut samalta kohtaa helman kans. Vaan eipä haittaa.

Mallineulettakin muokkasin hieman. Ohjeen mukaan neulottuna siitä olisi tullut hiukan muhkeamman oloinen, mutta tykästyin tähän omaan viritelmään.

 
Ohjeessa oli todella hauskasti tehty kaulus, jota voi muuntaa kiinnittämällä siihen nappien avulla pystykauluksen. Tuumin ettei se välttämättä toimisi villatakissa ja niinpä neuloin pelkästään pystykauluksen ja jottei siitä olisi tullut liian avara, vähensin kauluksen silmukoita ohjeeseen verrattuna.


Tein nappilistat virkkaamalla ja just sopivat napit löytyivät Kuopion Napista ja nauhasta kaverin avustuksella.


Malli Gaufres by Annamaria Ötvös (omilla muokkauksilla)
Lanka Louhittaren luolan Pohjan Akka (Vilja)
Menekki n. 660 g
Koko m
Puikot  4 ja 4,5 mm pyöröpuikot ja 4,5 mm sukkapuikot

Kotipihalla otetussa kuvassa näkyy kuinka mallineuletta voisi  käyttää kuinpäin vaan.


No mikäpä on tunnelma? Kaikesta tuskasta huolimatta olen todella tyytväväinen lopputulokseen. Tuskaa tuotti yhdistelmä kipeät kädet ja paksu lanka sekä mallineule, jossa ranteita joutui pyörittämään hiukan enemmän kuin tavallisesti. Takki istuu kuin nakutettu eikä se ole liian nafti niinkuin täällä yleensä ruukaa olla. Tuo väri ajattelutti aluksi, mutta alan tykästyä siihen enemmän ja enemmän. Ja tuosta simppelistä mallista tykkään. Tekisin ehkä toisenkin, mutta saas nähdä kestäiskö kädet sitä. Ei ainakaan vähään aikaan.

Kun tuota Pohjan Akkaa jäi niin neuloinpa siitä vielä sukatkin tai siis sukan suut. Siinä on tuota samaista mallineuletta yksinkertaistettuna eli kolme kerrosta 1o, 1n ja yksi kerros nurjaa kolmepuolosilla puikoilla neulottuna. Muu osa sukkasta on neulottu kolmosilla Regian stripemania colorilla. Langanmenekki 30 g plus 70 g.


Vaan kyllä on hämähäkillä kadehdittavat kudontataidot



keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Niin ja näin

Edellisen postauksen ongelmat on ratkaistu (niistä enemmän jahka saadaan neule kuvattua), mutta uutta pukkaa. Vasen ranne vihottelee ja oikea olka oli niin jumissa ettei meinannu tulla mistään mitään. Maanantaina sain piikin siihen ja sairaslomaa.


Nyt tässä alkas jo elolle ehtyä ja aikaakin olis, mutta ei kärsi enää neuloa entiseen malliin. Että joo. Opetteluttaa.