sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Vanha neulatyyny

Haa, tämäpä käy Wiikon Wanhasta joten olkoot sellainen. Minulla on ollut iät ja ajat käytössä äitini vanha 60-luvulla hommattu Aarikan neulatyyny. Alkuperäinen oranssi kangaspäällinen meni rikki joskus 90-luvulla ja koska neulatyyny oli muuten niin mainio, päällystin sen uudelleen. Minnekähän lienen jemmannut vai olenko pöljyyksissäni heittänyt menemään laitoja kiertäneet puuhelmet ja rinkulan. Löysin muuten kuvahaulla muutaman yksilön ja täältä löytyi just samanlainen. Eikö vaan olekkin tyylikkäitä :) No tästä minun yksilöstä tuli kaikkea muuta kuin tyylikäs. Uusi päällinen kesti kymmenkunta vuotta kunnes sekin reikiintyi eikä tuo alkuperäinen pehmikekkään enään oikein toiminut vaan pyöreäkärkiset neulat piti suurinpiirtein survoa tyynyyn saadakseen ne pysymään siellä.



Asialle piti siis tehdä jotain tuumin jo monta monta vuotta sitten ja aloin jemmaamaan hiusharjoihini tarttuneet irtohiuksen noin niinkuin tyynyn täytteeksi :) Eilen illalla aloin sitten hommiin. Täyte oli mutta mistä päällinen. Trikoota ei kannattanut laittaa kun se näköjään reikiintyi ja samoin kai se kävis kudotulle kankaallekin, mutta siitä huolimatta uhrasin vanhan kaunissidoksisen leivinliinan ja päällystin sillä tyynyn. Senkin puoleen se oli just hyvä, kun sain pohjassa laskostetun kankaan mahtumaan tuohon reikään niin että tuo oranssi puutappikin mahtui siihen. Alkuperäisessä tyynyssä tuo tappi oli varmuuden vuoki vielä liimattu niin että päällinen varmasti pysyi paikallaan. Minä en käyttänyt liimaa koska eihän sitä tiedä pitääkö taas parinkymmenen vuoden päästä korjata se :)


Pähkäilin aikani ja päätin sittenkin vuorata koko komeuden vielä tuollaisella huovutetulla neuloksella. Sen sai hyvin kiristettyä tyynyn päälle ja fanttilanka pitänee sen jämäkästi paikoillaan. En tiedä saisiko tuohon langan paikalle vaihdettua joskus sellaisen puuhelminauhan niinkuin alkuperäisessä tyynyssä oli, meinaan kun leikkasin tuon neuloksen reunat noin naftiksi? No olkoot nyt tuollaisena jonkun aikaa.


Sainpahan vihdoinkin heitettyä pois kaikki vääntyneet nuppineulat neulatyynystä. Ne oli just niitä, jotka takuuvarmasti tarttuivat aina ensimmäisenä käsiin kun tuli neulan tarve. Tulipa muuten mieleen, että ainakin esikoinen leikki pienenä neulatyynyllä. Neulat olivat ilmeisesti kuorolaisia ja hän järjesti ne hienosti omille paikoilleen :)


Minkälaisia neulatyynyjä teillä on?

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Värikästä uutta vuotta

Vuoden ensimmäinen päivä. Ulkona sataa ja on harmaata. Oi kuinka ylentävää vaan toivotaanpa kovasti että tämä tästä valoisammaksi muuttuu, elämä sun muu. No joululahjasukissa sentään oli väriä.

Nämä pitkätossut menivät esikoiselle. Lankoina harmaa Pro Lana Meine Wolle Sockenwolle, punainen Drops Fabel ja valkoinen Pirkanmaan sukkalanka kakkospuolosilla neulottuna. Jäi punnitsematta. Olivat saajalleen mieleiset.


Tytärpuolelle Pirkanmaan sukkalangoista niistä roosasellaisista kakspuolosilla neulotut polvisukat, joissa olis saanut olla pituutta muutama sentti lisää. Tekis mieli kutoa itsellekin samanmoiset, kun noista väreistä tuli niin nostalginen 60-luvun fiilis.


Näistä punaisista toiset eli tummemmat menivät kuopukselle. Olivatten neulotut Katia Laine nylonista. Saas nähdä kuinka kestävät, meinaan kun ne omani, jotka tein kesällä ja joita olen käyttänyt kovasti, ovat jo kuluneet aika hiutiksi ja niistä toissakesäisistä vikkelisukista meinaa tulla varpaat esiin.


Laatikon vasemmassa laidassa olevat siniset Regia 4-fädig unicolorista kakkosilla neulotut sukat menivät poijalleni. Jäi kuvaamatta muttei haitanne kun ovat ihan tavikset. Langasta ei omakohtaista kokemusta, mutta vaikuttaa hyvältä.


Olen joskus ostanut pari kerää kerää Pro Lanan Sockenwollen kirjolankaa joille en oikein ole löytänyt käyttöä. No ajattelin, että raitalankana saan sen upotettua johonkin ja tällaista jälkeä tuli kun yhdistelin sitä Pirkanmaan sukkalankoihin. En ollut ihan tyytyväinen ensimmäiseen eli vasemmanpuoleiseen versioon joten ne jäivät omaan käyttöön. Oikeanpuolimmaisiin sukkiin lisäsin pienen valkoisen raidat punaisten väliin ja johan kirkastui. Saas nähdä maltanko olla ottamatta omaan käyttöön vai jätänkö lahjalaariin odottamaan jotakin.



Myös vävypojalle neulotut sukat ovat tuota samaista Sockenwollea ja olipa yllätys miten nöyhtäisiltä sukat näyttivät kolmen käyttöpäivän jälkeen. Johtuneekohan siitä, että lanka on tunnultaan aika pehmeää?


Kuvan vasemassa laidasssaa pilkistää esikoisen lempisukat, jotka vetelevät viimeisiään. Ravelrystä on helppo tarkistaa milloin on tehnyt mitäkin, tosin viime aikoina arkistonpito ei ole ollut ihan aukotonta. No, nuo sukat kuiten löytyi; olivat vuodelta 2008 ja Nallesta neulotut joten kai ne jo saa ollakin tuon näköiset. En luvannut paikata vaan teenpä uudet, mutta mikä se nyt sitten olisi ohut, hyvä ja kestävä sukkalanka? Tuota harmaata Sockenwollea olisi mutta se ei nyt oikein vakuuttanut.

Kuopuksen pitkät raitasukat jäivät kokonaan kuvaamatta, joten tämä Joulusukkapostaus ei ole täydellinen, niinkuin ei elämäkään vaan näillä mennään. Hyvää neulerikasta uutta vuotta meille kaikille!