sunnuntai 19. elokuuta 2012

Mirja Tissarin painokankaita osa 3

Tarkoitus oli tehdä vain pari postausta näistä Tissarin painokankaista, mutta kun olin laittamassa näyttelystä purkamiani kangasnäytteitä pakkauslaatikkoon, löysin sieltä malllikansion ja en kyllä malta olla näyttämättä mitä sieltä löytyi.











Ensi kerralla ehkä neuleitakin :)

lauantai 11. elokuuta 2012

Mirja Tissarin painokankaita osa 2

Ilmeisesti suurin osa ellei peräti kaikki näistä ja edellisen postauksen painokankaista on suuniteltu vuosina 1959-65 Finlaysonille. Ensimmäisissä kuvissa oleva Marjatta-kangas on kuulemma ollut todella suosittu Ruotsissa.






Voi että kun ottaisivat osan näistä kankaista uudestaan tuotantoon. Varmasti olisi menekkiä.






1980-luvulla Mirja Tissari ryhtyi tekemään taidatekstiilejä. Näyttelyssäkin on esillä useita täkänätekniikalla kudottuja pellavaisia seinätekstiilejä. Alla olevassa kuvassa Aurinko nousee-niminen teos. Sen sidoksessa on käytetty pellavan lisäksi rautalankaa, joka mahdollistaa tekstiilin taittelun kolmiulotteiseen muotoon. Teos on ikäänkuin laskoksilla, tosin se ei taida tulla kovin selvästi esille kuvasta.


Viime maanantaina kirjastoon tuli vanhahko mies, joka huokaisi; Vieläkö nuo rätit roikkuu seinillä. Silimiin koskoo kun niitä kahtoo. Ilmeiseti hän tarkoitti nimenomaan tätä Kaupunki-teosta.


No, lohduttelin, että 15. päivä purkavat näyttelyn.

tiistai 7. elokuuta 2012

Mirja Tissarin painokankaita osa 1

Meillä Joroisten kirjastossa on tekstiilitaiteilija Mirja Tissarin (1929-2007) muistonäyttely. Ornamon tiedotteessa nro 5 sivulla 13 on tietoa taiteilijasta.

Otin kuvia ihanista, nostalgisista painokankaista eli tällaista meillä: