keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Parhaita pastilleja, osa 2

Postasin tammikuussa ensimmäisen pastillimainoksen ja lupailin olla tunnollisempi näiden Wiikon Wanhojen kans, mutta öh, ei tämä ihan siltä ole näytänyt. Mikä lie laiskaa kehtuuttaa. Mutta tässäpä keskikesän kunniaksi viehkeä salmiakkimainos 30-luvulta.


Hyvää juhannusta!

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Hameen tein

Ompelin tämän hameen samalla ohjeella kuin tuon aiemman version. Tykkään kun vaatteeissa on taskuja, mutta tähän en ruvennut niitä tekemään kun kangas on aika topakkaa.



Ratkaisin ongelman siten, että tein irtotaskun vähän samaan tyyliin kuin kansallispuvuissa. Kanttinauhaa ei ollut niin paljoa, että olisin saanut vyönkin siitä, joten tein sen ite kankaasta.


Taskusydeemi toimii ihan kivasti, mutta saahan nähdä tuleeko sitä käytettyä. Huolittelin hameen vyötärön alavaralla kuten edelliselläkin kerralla. Ehkä kannattaisi vielä lisätä hakanen vetoketjun alkuun, tosin näyttäähän tämä pysyvän päällä ilmankin, ainakin toistaiseksi :)


(Voi noita minun suonikohjuja, huoh! En viitsinyt ruveta niitä edes retusoimaan.)

Kävimme aamupäivällä paikallisessa myymälässä ja voi juku, kun siellä oli taas vaikka mitä mukavaa. Mukaan lähti vain punainen purkki, ei kuvausrekvisiitaksi vaan ihan tarpeeseen :)


Tuota Räsymatto-kangasta jäi vielä pikkusen. Ehkä siitä sais pienen laukun tai ainakin pussukan, mutta ne jäänee tuonnemmaksi. Nyt siirryn ompeluksista neuleisiin ja punaisesta sysimustaan. Häät lähenee ja minun juhlakolttu kaipaa jakkua, boleroa tai jotain vastaavaa. Siispä neulomaan.