Mitä ämmästä irtoaa

Sain Tessiltä M-kirjaimen. Tässä muutamia ajatuksia, joita ämmä kirvoitti mieleen.

Menneet

En tiedä johtuuko iästä vai elämäntilanteesta, että sitä olevien ja tulevien lisäksi miettii ja muistelee menneitä. Ehkä sitä yrittää ymmärtää elämäänsä ja tekemisiään, viimeaikoina oikein kovastikin.

Semmonen möykky minun menneisyydessä on epäonnistunut avioliitto hyvin, hyvin hankalan ihmisen kanssa. Erosta on jo 7 vuotta mutten vieläkään ole osannut antaa itselleni kokonaan anteeksi omaa naiviutta, sinisilmäisyyttä ja hyväuskoisuutta enkä sitä, etten ymmärtänyt lähteä tarpeeksi ajoissa. Meiltä meni maat ja mannut ja elämä piti rakentaa ihan pienistä rippeistä.

Ja lasten taakkaa olen surrut, tosin on heillä yllättävät voimavarat; reippaita, ihania ihmisiä ovat kaikki kolme. Pitäisköhän paikkaansa sanonta: mikä ei tapa, se vahvistaa. Ehkä sitä joskus oppii olemaan armollinen myös itselleen, sillä tehtyähän ei saa tekemättömäksi.

Muksut

Vaikka olin pienenä kova leikkimään nukeilla, en sen kummemmin haaveillut omista lapsista. Tosin murrosikäisenä mietittiin serkkutyttöjen kans kovasti nimivaihtoehtoja mahdollisille lapsille, kaiken varalta. Ivalon hautausmaalla oli kiva kuljeskella ja katsella vanhoja erikoisia nimiä, oli Selinaa, Aslakkia, Jeminaa ja Sammelia jne. No niinhän siinä sitten kävi, että sain kolme lasta ja nuo kaks jälkimmäistä nimeä on nyt kirjoissa ja kansissa.

Riippumatolla sai niin hyvät vauhdit, että nuorimmainen lensi keveimpänä kyydistä.

Pidän muksuista. Minusta pikkuihmisissä on jotain viehättävää, se uteliaisuus, uskallus ja ihmettelemisen ja innostumisen taito on joskus kadehdittavaa. Samaa vois sanoa kyllä koirista ja kissoistakin. Mukavia nekin :)

Maaseutu

Olen asunut kirkonkylissä ja kaupungissa, mutta maaseutukin on aika tuttu. Lapsena kyläilimme joka kesä heinäntekoaikaan isän sukulaisissa täällä savossa. On tullut eräänkin kerran pompittua heinäladossa heinien päällä ja ihan luvan perästä. Että osasi työnteko olla hauskaa, tosin kuumeen tais pukata joka kerta, allergiaa nimittäin.

Tulipa tuota itsekin asuttua maalla kymmenkunta vuotta silloin kun lapset olivat pieniä. Olihan se aikaa, paljon oli hyvääkin. Ehkä sitä joskus osaa muistella niitä aikoja hämmentymättä.

Meillä ei ollut elikoita ja viljaakin viljeltiin vain muutamana vuonna. Oli siinä kyllä jotain ikiaikaista kun seurasi viljan kypsymistä.

On jotenkin surullista, kuinka maaseutu on muuttunut lyhyessä ajassa. Ennen saattoi mummolla ja vaarilla olla navetassa pari kantturaa ja silläkin tultiin toimeen, maanviljelys oli enemmänkin elämäntapa. Nykyään siihen ei ole mahdollisuutta, kun kaiken pitää olla niin tehokasta. Mummot ja vaarit vaan kylille asumaan.

Metsä

Olen viihtynyt pienen ikäni metsässä. Vanhemmat olivat kovia marjastamaan ja pienenä me pyörittiin tietenkin mukana. Kun ei marjastus enää maistunut, touhuttiin jotain muuta. Eväät ainakin maistuivat joka kerta.

Nykyäänkin marjastan tai sienestän muttei se ole läheskään niin tehokasta kuin vanhemmilla oli. Osaan nautiskella myös pelkästä metsässä olosta. Parhaiten viihdyn kuivissa kangasmetsissä, sellaisissa, joita on kainuussa ja lapissa. Ne ovat minun sielunmaisemia. Joskus näen unia, joissa olen metsässä eivätkä ne koskaan ole painajaisia.

Kuvassa on luonnollisesti metsittymään alkanut vanha heinäpelto.

Nämä savolaismetsät ovat erilaisia kuin pohjoisessa, reheviä ja ryteikköisiä, mutta omalla tavallaan viehättäviä. Monet itkut olen itkenyt metsänsiimeksessä ja on siellä iloisella mielellä lauleskeltukin.

Murre

Minua viehättää yksilöllisyys ja oikeanlainen itsevarmuus. Jostakin kuulin, että esim. hollannissa murteella puhuminen ei ole ollenkaan hävettävä asia, vaan se yksinkertaisesti kertoo mistä puhuja on kotoisin. Onkohan meidän kulttuuri vielä niin nuori, että täällä hävetään maalaisia juuria, jotka paljastuvat nimenomaan puhetavasta. Juu, ja nämä stereotypiat; savolaiset ovat tyhmiä jullikoita, pohojalaaset ylpeitä uhoojia, lappilaiset nöyriä ja ovelia. Voihan noissa jotain perää ollakin, mutta kaikenlainen leimaaminen on ikävää. Yksilöitähän tässä ollaan, jokaikinen.

Minulle tutuimpia ovat pohjoisen ja savon murteet, juuristani johtuen. Kumpikin sujuu. Kerran luin jonkun Orvokki Aution kirjan ja olipas outoa kun oli aivan outo murre, yritti arvailla kuinka sitä puhutaan. Savonmurre on muuten aivan kamalaa kirjotettuna, ihan junttia etten sanois.

Asuin 12 ensimmäistä vuottani kainuussa ja minusta sikäläinen murre ei ollut kaunista. Luulin ettei se ollut tarttunut minuun, mutta totuus paljastui kun muutimme Ouluun. Eka koulupäivänä luokkakaverit tulivat uteliaina kysymään että mistä sinä tulet, kun puhut niin oudosti. Höh! Kysymys esitettiin kyllä ihan ystävällisessä hengessä ja pelkästään uteliaisuudesta. Eli niin se vaan tarttuu jos on tarttuakseen. Tosin minun muksuista kukaan ei viännä savvoo vaikka ovatkin täällä kasvaneet ja varmasti altistuneet murteelle.

Melu

En viihdy paikoissa, joissa koko ajan kuuluu jostakin jotakin, vallankin jos se kuuluu kovalla. Voin istua ja neuloa hiljaisuudessa vaikka kuinka kauan (jos ois aikaa) tai ajaa autoa enkä välttämättä kuuntele mitään, sillä hiljaisuus ei ahdista minua. Telkkari tai radio ovat kiinni jos niitä ei kerran katsota tai kuunnella. En kaipaa taustameteliä. Toisaalta sekään ei haittaa jos mökissä on meteliä ja pystyn nukkumaan vaikkei oiskaan hiirenhiljaista.

Musiikki

Musiikkia olen kuunnellut pienen ikäni mutten osaa soittaa mitään instrumenttia. Riitti kun velipoika osasi (hänestä tulikin isona muusikko). Lapsena me kuunneltiin isän lännenlevyjä, joita hän oli tuonut 50-luvulla rapakon takaa. Tämmösen tahtiin taas sheikattiin 11-12 vuotiaana tyttösenä. Olinkohan minä vähän erilainen nuori, kun en koskaan hurahtanut Bay City Rollersseihin tai Abbaan tai mitä niitä nyt olikaan, enkä edes tuntenut tarvetta moiseen käyttäytymiseen. En yleensäkään pidä lokeroimisesta. Musiikimakuni onkin kirjavahko, tosin semmonen hömppäiskelmä ei kiinnosta eikä huutohevi.

Musiikki jotenkin vain kuulu elämääni. Se sitoo muistoja, lohduttaa, ilahduttaa, rentouttaa, luo yhteenkuuluvuutta, tanssituttaa, laulatuttaa jne. Esimerkiksi tämä Miksi on ollut ajankohtainen viime aikoina, puhuttelevat sanat.

Matot

Pidän yksinkertaisista arkisista asioista. Matot ja vallankin räsymatot ovat sydäntä lähellä. Ne ovat niin kotoisia, tarpeellisia, mutkattomia ja ekologisiakin. Niissä voi olla arjen estetiikkaa parhaimmillaan:

Tosin tämä ei ole aivan tavallinen räsymatto, vaan paikallisen tekstiilitaiteilija Maija Kansasen tuotantoa noin 1930-40 luvulta.

Vielähän tuota ois muutama m-sana; melankolia, matkat, minuus, miehet, museot jne mutta annetaan nyt olla. Nostanpa hattua, jos joku tänne asti jaksoi raahautua.

Tämä on vähän huono paikka mainostaa (uupuneita lukijoita, onko niitä edes enää), mutta täällä kannattais käydä ihailemassa meidän kaunista kylää.

Ei luistoa

Tällä neulerintamalla on ollut viimeaikoina perin hiljaista. Jotain pientä putkahti puikoilta pari päivää sitten, mutta niitäkään ei voi vilauttaa sattuneesta syystä (paitsi räveltämössä). On ihan outoa kun pari iltaa on mennyt neulomatta. Tarttis kyllä ahertaa vähän reippaammin jos meinaa pukinkonttiin saada täytettä. Mutta ei stressiä, teen minkä ehdin ja loput jää tekemättä.

Tess ilahdutti minua tällaisella kivalla tunnustuksella:

Lämmin kiitos siitä :) Laiskana ihmisenä jaan tämän taas kaikkien täällä käyvien kesken. Kiitos kun olette olemassa.

Hassua miten minä näen tuossa kuvassa ruusun lisäksi myös linnun tai ennenkaikkea juuri linnun. Tuo vaalea osa on kuin nokka ja silmäkin siellä on ihan selvästi.

Ja sitten Wiikon Wanhaan, joka on tällä kertaa Me naiset lehden kansikuva vuodelta 1965.


Aika veikeän näköinen palmikkoneulejumpperi. Neiti vai rouvako lie, on selvästikin menossa laskettelurinteeseen. Onkohan nuo ihan laskettelulasit vaiko huippumuodikkaat aurinkolasit? Tyylissä löytyy.

Asiasta kolmanteen. Kun suomessa sanotaan, että menee sukset ristiin jonkun kanssa (tässä tapauksessa allekirjoittaneen ja Linssin) niin kuinkahan se käännetään esim. ranskaksi tai italiaksi. Ei taida ainakaan suora käännös aueta noissa maissa. Mikähän se siellä menee ristiin? Voisi olettaa, että ruotsin ja norjan kielessä on vastaavanlainen kielikuva, ehkä venäjälläkin. Kertokaa jos tiedätte.

Rok-rasat

Huu, mikä myräkkä tuolla ulkona onkaan. Harvoin kuulee radion säätiedotuksessa kehoitusta pysyä sisällä, mutta tänään kuului. No mepä uhmattiin ja lähdettiin rohkeasti kuvausreissulle rantaan (50 m). Aika hauskasti tuiverrus näkyykin kuvissa.

Lumi lensi rantajäätiköllä ja

huivi sai kyytiä, mutta sormia ei palellut kun käsissä oli uudet tumput eli Rok-rasat.

Lapasten mallikuvion löysin Perinneneuleita kirjasta (Vibeke Lind, 1981). Kirjan sivulla 29 pohditaan Onkohan tämä kuvio, joka Färsaarilla on saanut nimekseen "Rok", vanha auringon symboli? Varsinkin tällaisella myrskyilmalla tekisi mieli sanoa, että on. Tämä on hyvin tutunoloinen kuvio ja olen nähnyt sen mm. vanhoissa ryijyissä ja varmaan myös täkänöissä. Tumpuista onkin jotain vanhahtavaa, sellaista 1960- ellei peräti 1100-luvun meininkiä.

Malli jaa, varmaan on joku muukin joskus jossain tehnyt tällaiset
Lanka Nalle lanka, kolmea eri väriä, menekki 65 g
Koko Naisen käteen(56 s ranteessa, 58 s kämmenosassa)
Puikot 2,5 mm sukkapuikot

Rannekkeet ovat 2 o, 2 n resoria ja niissä on kolme kapeaa raitaa. Tykkään tumpuista, vaikka ovatkin vähän oudon väriset. Tekis mieli tehdä toisetkin. Ehkä teenkin joskus.

Wiikon Wanha

Ensilumen kunniaksi kuva, jossa neitoset esittelevät villatakkimuotia 20-luvulta (kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi).

Herrahenkilö on sonnustautunut karvahattuun ja nahkarukkasiin.

Suurin osa näistä vanhoista valokuvista on isäni Veikko-enon ottamia. Veikko ansaitsee oman postauksensa, joten hänestä lisää myöhemmin.

Virkistävää, lumivalkoista viikonloppua kaikille.

Pientäkivaa

Ai mikä mäihä, voitin Sukkasadon arpajaisissa Suklaata.


Kiitos Marelolle, täällä ollaan nyt suu makiana.

Sitten sain vielä tällaisen kivan tunnustuksen Tiinalta. Ihania kesäisiä perhosia liihotteli tähän harmauteen. Lämmin kiitos Tiina.

Neuleita ei ole nyt esitellä. Jotain on kyllä valimistunut, mutta niistä voi näyttää vain tällaisia kurkistuskuvia:


Pääosassa näyttääkin olevan vanha räsymatto. No niin, muistellaanpas taas. Kävin kotiteollisuuskoulua (ihanan vanhahtava nimi. Voi jos se kaima-bändi soittas vähän kuultavampaa musiikkia niin diggaisin sitä pelkän nimen perusteella) joskus 80-luvun alkupuolella. Meidän koulu oli aikanaan siirtynyt Sortavalasta sotaa pakoon tänne Savoon. Monet kangaspuut olivat vielä niiltä ajoilta ja joskus tuntui että opetuskin. Me nimittäin aloitettiin klassisesti pellavapyyhkeillä ja ne piti vielä nimikoida, hohhoijaa (on muuten vieläkin käytössä). Alkuajan töitä oli myös matto, joka piti olla nimenomaan räsymatto. No se vain passas, meillä kun oli mummo joka leikkas himona kuteita, eli se puoli oli hoidossa. Ja onpahan tuo hyvä, kun on räsymaton alkeet opiskeltu, näin ne perinteiset tavat siirtyvät polvelta toiselle. Maton reunat huoliteltiin siten, että hapsut pujoteltiin maton sisään. Varmaankin siitä johtuen matto on kestänyt todella hyvin, missään ei ole mitään rispaantumisia, vaikka se on ollut kovassa käytössä.

Vähän väriä

Innostuin sitten neulomaan toisetkin kirjoneulekinttaat. Haavistot ja Oljet on kahlattu läpi ja voip olla, että niistäkin vielä jotain neuloskellaan. Nämä ovat ihan ulkomaan mallin mukaan tehdyt:

Malli ohje sivulta 85, Magnificent mittens by Anna Zilboorg
Lanka Novita Wool ja Nalle (kool aidilla värjätty), menekki yht. 60 g
Koko naisen käten
Puikot 2,5 mm

Muokkasin hieman ohjetta; rannekkeet ovat resoria ja nurjan puolen kuviointi on erilainen kuin oikealla puolella. Aikas kiva malli, mutta lanka olis voinut olla himpun verran paksumpaa. Minä en erityisemmin pidä kirjolangoista mutta esim. tähän malliin se sopii mielestäni oikein hyvin. Näissä on vähän tällainen itamainen meininki.


Ja sitten uskaltauduin neulomaan huovutetut lapaset. Meidän kone on niin armoton huovuttaja että eräänkin kerran koneesta on tullut postimerkin kokoisia tiiviitä villapalleroita, joista ei ole saanut muotoiltua mitään järkevää, ei ainakaan näillä näppivoimilla.

Sain jokunen aika sitten virolaista hahtuvaa ystävältäni (kiitos Taina) ja päätin rohkeasti tarttua puikkoihin. Hahtuva oli/on liukuvärjätty, mutta en saanut väriliukumia osumaan kohdalleen kun neuloin kaksinkertaisella langalla. No ei se nyt suuresti haitannut, mutta lapasista tuli vähän paripuolet.

Mitä sulle kuuluu...

kiitoksia hyvää...

Malli Tellun lapaset, hieman muokattuna
Lanka Virolainen hahtuva, menekki n. 50 g
Koko aikas nafti (40 s)
Puikot 4,5 mm

Lapasten suut jäi niin väljiksi, että virkkasin moninkertaisesta kampalangasta hiirenhäntää, jonka pujottelin rateeseen kiristysnauhaksi. Nauhojen päähän laitoin hahtuvatupsut. Hahaa, nyt minä tiedän miten fanttilankaa tehdään. Neuloin 4 silmukalla sileää kapeaa neulosta, jonka huovutin. Meininki oli tehdä jonkinlainen reunus lapasiin, mutta siitä neuloksesta tulikin ihan pyöreä pötkylä. Sen kun leikkasi pieniksi paloiksi ja vähän muotoili niin tuli hauskoja pieniä villapallukoita, joita vois käyttää myös nappeina. Pitäääpä kokeilla toisenkin kerran. No ehkä sitä fanttilankaa ei tehdä ihan noin monimutkaisesti :)

Taidan aloittaa sellaisen säännöllisen epäsäännöllisen osion, jonka nimi on Wiikon Wanha. Esittelin näitä vanhoja valokuvia siinä.

Tämänkertainen kuva on vuodelta 1962 tai -63. Siinä on sisko ja sen veli.

Vielä kerran onnea velipojalle ja kiitos viimeisestä!

Pimeitä päiviä

Voi luoja miten synkkä päivä. Marraskuu on varmaan kuukausista synkin ja kurjin, vallankin jos mieliala on samanlainen

Neuleista ei ole nyt kuvia ja voi olla ettei sattuneesta syystä tulekkaan vähään aikaan. Mutta koska kuvattomat postaukset ovat niin tylsiä, laitetaan tänne tällainen vanha, päivän teemaan sopiva valokuva, joka on otettu

joskus lapsuuden onnellisina päivinä.

Kirjoneulekintaat

Tuolla ohjekansiossa on majaillut vuosikausia kopioitu ohje Leppävirta-lapasiin. On ollut meininki tehdä ne mutta vasta nyt Lapaskuun innoittamana pääsin tarttumaan härkää sarvista.

Malli Leppävirta-kinnas (Mary Olki, Kirjokintaista kauneimmat ja muita neuletöitä)
Lanka Nalle ja Wool, menekki yhteensä 70 g
Koko naisen käsiin
Puikot 3 mm sukkapuikot
Neuloin kintaat muutoin ohjeen mukaan, mutta muunsin hieman ranteen resorin ja ruudutuksen yhdistelmää. Ohje oli aika suuntaa antava verrattuna esim. Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia-kirjan ohjeisiin. Sieltä muuten löytyi Hamina-malli, joka on melkein sama kuin tämä Leppävirta.

Mietin pitkään väriyhdistelmää ja jossain vaiheessa näytti ettei tämäkään punavalkoinen oikein toimi, mutta kivaltahan ne näyttävät kun takkikin on saman värinen. Perinteisestihän nuo kintaat on neulottu valealla ja ruskealla langalla. Joskus vois kokeilla sitäkin yhdistelmää.


Arvatkaapa mikä se tuolla taustalla virtaa?

Kimppakivaa

On tämä neulominen sitten mukava harrastus ja kun ihminen on tunnetusti laumaeläin, kimpassa se on kahta mukavampaa.

Ensin syötiin ja sitten neulottiin vasta.


Perjantaina meillä oli kolme herkullista suolaista piirakkaa, makea suklaakakku kermavaahdon kera, kuohujuoma, hyviä punaviinejä ynnä neljä innokasta neulojaa. Tuli todistettua se tosiasia, että naiset osaavat tehdä monta asiaa samanaikaisesti; suu kävi, kädet kävi, ajatus juoksi, ideoita syntyi, uutta opittiin jne. Siispä sovittiin ettei tämä jää tähän. Kiitos tytöt!

Illan saldo iloisen mielen lisäksi oli yksi vihreä tossu, yksi turkoosi tossu ja yksi pieni villasukka. Lauantaina tikuttelin parin sukalle ja tänään annoin ne synttärilahjaksi pikku Lasselle (1 v).


Perussukat Nalle ja Nalle Colorista 2,5 puikoilla. Alussa silmukoita oli 44, nilkassa ja jalkaosassa 40. Enpä muistanut punnita mutta eihän näihin kovin paljon lankaa uponnut.